Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Lola Wallinkoski: Ei naimisiin pelkkien häiden vuoksi!

Meidän häät -ohjelman juontaja Lola Wallinkoski on työssään nähnyt lukuisia hääpareja. Hän on huomannut, että kaikilla eivät tavoitteet ole ihan selkeät vihille astellessa.

Naimisiin mennään Lolan mielestä toisinaan ehkä juhlien vuoksi tai siksi, että ajankohta tuntuu sopivalta.

- Molemmilla tuotantokausilla on ollut mukana pari, josta tuli mieleen, että tuo liitto ei tule kestämään, juontaja myönsi IS Tv-lehden haastattelussa.

- Mutta parisuhteita on vaikea arvostella ulkoapäin, yhtään ei tiedä, mikä kenelläkin toimii, hän lisää.

Lolalla ja hänen aviomiehellään Jarkko Wallinkoskella tavoite on selvä.

- Menin naimisiin vasta sitten, kun tiesin satavarmasti, että tämän miehen kanssa tahdon elää ja tehdä lapsia. Tavoite on pysyä yhdessä ainakin 50 vuotta, Lola toteaa.

Häiden onnistuminen on Lolan mukaan usein pienistä asioista kiinni. Tunnelma voi kaatua siihen, että lihapullat eivät maistu siltä kuin piti, tai morsiamen meikki ei ole tarpeeksi onnistunut.

- Kaikissa häissä ei todellakaan ole hauskaa. En tiedä johtuuko se ohjelmasta vai ihmisten keskinäisistä skismoista, mutta jotenkin suomalaiset ovat jäykkiä hääjuhlijoita. He eivät oikein osaa nauttia, Subin Meidän häät -ohjelmaa jo kaksi tuotantokautta tehnyt juontaja sanoo.

Lola kaipaa hääjuhliin enemmän aitoa iloa, sellaista, mitä ei ole tehty alkoholilla. Kaikki kommellukset ovat hänen mielestään hauskoja. Useimmiten järjestelyt eivät jätä tilaa mokille, jotka voisivat tuoda hääjuhlaan kaivattua hilpeyttä.

Ikävintä Lolan mielestä häissä ovat parin onnistumiseen epäilevästi suhtautuvat ihmiset.

- Niitä ihmisiä löytyy joka häistä. He selvittävät muille vieraille varovasti omaa näkemystään: että pari on liian nuori tai ollut liian vähän aikaa yhdessä, Lola ihmettelee.

- Pahinta on, etteivät nämä ihmiset koskaan sano mielipidettään hääparille itselleen. Itse en osallistu juhliin, joiden aihe ei kiinnosta tai jos en usko parin onnistuvan avioliitossaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  4. 4

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  7. 7

    Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

  8. 8

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  9. 9

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  10. 10

    Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  7. 7

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  8. 8

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  4. 4

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. Näytä lisää