Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Räppäri Kana ehdolla MTV-Nordicin juontajaksi

Räppääjä Kana touhuaa kameran edessä niin luontevasti, että hän on ehdolla MTV-Nordicin uudeksi suomalaisjuontajaksi.

- Videojockeyksi haki 3000 henkeä, joista seulottiin 20 suomalaista jatkoon. Olen ylpeä itsestäni, koska olen päässyt näinkin pitkälle. Valinta ratkeaa parin viikon päästä, Kana myöntää.

Kana eli siviilissä Marianna Alanen näki musiikkikanavalla mainoksen, jossa kerrottiin Tukholman toimiston etsivän uutta juontajaa MTV-Nordicille. Hän päätti koettaa onneaan.

- Olen tehnyt elämässäni hullumpiakin asioita. Ajattelin, että jälkeenpäin rupeaa keljuttamaan, jos en nyt hae paikkaa.

Hassuja hattuja harrastava Kana tietää valintaprosessin edenneen siihen pisteeseen, että uusi juontaja valitaan joko Suomesta tai Norjasta.

- Olisi tosi hyvä, jos suomalainen pääsisi hommaan. Pidän peukkuja itselleni!

Tätä ennen musiikkikanavan ainoana suomalaisjuontajana on työskennellyt Maria Guzenina, jonka toimipaikka sijaitsi Lontoossa. Sittemmin pohjoismaiden toiminta on keskittynyt Tukholmaan, jonne myös uuden juontajan tulee muuttaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  2. 2

    Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

  3. 3

    Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

  4. 4

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  5. 5

    Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

  6. 6

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Kirkon edustajat aloittivat toisen kättelyn

  7. 7

    Harvinainen yhteisesiintyminen: Juha Tapio saapui Linnaan Raija-vaimonsa kanssa – hyvin tyköistuva iltapuku

  8. 8

    Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

  9. 9

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

  10. 10

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  2. 2

    Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

  3. 3

    Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

  4. 4

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  5. 5

    Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

  6. Näytä lisää