Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Palmun vaimo lähti ja varas vei taulut

Juhani Palmu istuu yksin Helsingin-kodissaan, josta hänen Leila -vaimonsa on lähtenyt. Palmu sanoo olevansa järkyttynyt ja surullinen viime päivien tapahtumista, jotka ovat ajaneet pariskunnan avioeron eteen.

Kaiken lisäksi Palmulle oli selvinnyt, että samaan aikaan kuin hänen ja Leilan aviokriisi kärjistyi vaimon lähtöön, olivat varkaat käyneet viemässä suuren määrän tauluja hänen galleriastaan. Varkaus oli jo toinen isku galleriaan kolmen viikon aikana.

- Vietimme maanantaina keskenämme tavallista koti-iltaa rapuja syöden, kunnes Leila ilmoitti yöllä lähtevänsä jonnekin pois kotoa. Tiistaiaamuna hän tuli kymmenen maissa takaisin kotiin, Palmu kertaa alkuviikon tapahtumia.

- Meillä ei ollut asiasta minkäänlaista riitaa, sillä Leila on ollut öitä pois kotoa aiemminkin.

Palmu kertoo, että myöhemmin tiistaina Leila sitten lähti kotoa pois. IS uutisoi parin erosta eilen. Palmu kertoo miettineensä avioeroa jo kauan.

- Suhteemme alussa ilmeni hyvin pian monia asioita, jotka olivat ristiriitaisia tavallisen avioelämän kannalta. Siitä huolimatta olimme toistemme suhteen tosissamme. Toivoin, että kaikki selviäisi, mutta asiat eivät selvinneet koskaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti nousee 23 miljoonaan euroon

  6. 6

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  7. 7

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  10. 10

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti nousee 23 miljoonaan euroon

  6. Näytä lisää