Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Teemu juhli polttariporukassa Turussa

Teemu Selänne vietti railakasta viikonloppua Turussa vielä ennen paluutaan perheensä kanssa Anaheimiin.

Selänne juhli perjantai-iltaansa isossa polttariporukassa turkulaisessa Hamburger Börs -yökerhossa. Porukkaa kuljetettiin koko viikonlopun bussilla ympäri Turkua, ja polttarit jatkuivat myös Ruissalossa sekä Naantalin yöelämässä.

Lauantaina Selänteen piti lähteä jatkamaan polttareita Rymättylän suuntaan, mutta siellä miestä ei enää näkynyt. Sen sijaan tarkkasilmäiset turkulaiset bongasivat Teemun lauantai-iltapäivällä ravintolalaiva Donnan yläkannelta. Hän viihtyi laivalla useamman tunnin ystäviensä seurassa.

Selänne on nauttinut viime viikkoina ystäviensä kanssa täysin rinnoin Suomen kesästä. Runsas viikko sitten Stanley Cup -juhlat veivät miestä ympäri eteläistä Suomea. Juhlat sisälsivät muun muassa baari-illan tunnettujen NHL-tähtien kanssa sekä saunomista ja karaokebaarissa laulamista.

Mies on bongattu useasti myös Hangosta. Kaksi viikkoa sitten koko Selänteen perhe vietti viikonloppua Hangossa Poker Run -venekisassa, jossa nähtiin ensi kertaa myös Sirpa Selänteen pyöristynyt vatsa. Pariskunta odottaa jo neljättä lastaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  6. 6

    Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

  7. 7

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien sympaattisin vieras? – Äänestä!

  9. 9

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  10. 10

    Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  7. 7

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  8. 8

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  6. Näytä lisää