Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Diddy ja Snoop Dogg saapuivat Suomeen

Maailmankuulu rap-tähti Sean John Combs, nykyisin Diddy, esiintyy tänään Hartwall Areenalla. Miehen mukana lavalla pyörii Snoop Dogg. Kundit ovat kuuluisia keikkojen jälkeen järjestämistään railakkaista juhlista - eivätkä he tee Suomessa poikkeusta.

Diddyn seurue, noin 30 ihmistä, lensi Suomeen New Yorkista Finnairin koneella ja majoittui eilen aamupäivällä Helsingin hotelli Kämpiin.

Miljonääriräppäri saapuu tänään keikkansa jälkeen Lux-yökerhoon noin kello 23-23.30. Yökerhon edustalle on pystytetty rauta-aidat, etteivät innokkaat fanit pääsisi liian lähelle. Diddy on tunnettu myös siitä, että hänen kotkansilmänsä erottavat ihailijoiden joukosta kaikkein kauneimmat naiset. Kaunottaret Diddy nappaa mukaansa juhlimaan. Näin hän tekee Suomessakin.

Snoop Doggin keikan jatkobileet järjestetään Stockholm Diskotekissä, mutta hän saattaa saapua Luxiin yön pikkutunneilla.

Diddyn bileiden pukukoodikin on tarkka: vain mustiin pukeutuneet pääsevät sisään.

Etuoikeutetulle väelle tarjotaan illan aikana samppanjaa ja pikkusuolaista. Illan isännälle on varattu oma korotettu loosi, jota vartioidaan. Diddylle varatuissa tiloissa on suuria Dom Perignon -samppanjapulloja sekä tietysti hedelmiä ja pieniä kaviaarileipiä.

Lauantaina Diddy joukkoineen lähtee Tukholmaan, jossa hänellä on keikka sunnuntaina. Ruotsissakin järjestetään vastaavanlaiset bileet, joissa Diddy toivoo näkevänsä prinsessa Madeleinen.

Diddy oikeuteen päällekarkauksesta

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  2. 2

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  3. 3

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  6. 6

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  7. 7

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  8. 8

    Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

  9. 9

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  10. 10

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  6. 6

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  10. 10

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  2. 2

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  3. 3

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  6. Näytä lisää