Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Kritiikki sai Miss Suomen hämilleen

Tuore Miss Suomi Anna Strömberg suhtautuu tyynesti niihin purkauksiin, joiden mukaan väärä tyttö valittiin kantamaan Miss Suomen kruunua.

-En ota paineita sellaisista puheista. Arvostelijat eivät ole välttämättä edes tavanneet minua luonnossa, hän kuittaa.

Sen sijaan yksityiskohtiin menevä kritiikki saa Annan hiukan häkeltymään. Kriittisimmät ehtivät jo internetin keskustelupalstoilla ilmoittaa, että Annalla on kaksoisleuka ja liian isot reidet.

-Jalkoja on tarkoitus treenata vielä ennen Miss Universum -kisaa. Pitää kuitenkin muistaa, että minäkin olen vain ihminen ja eihän kukaan ole täydellinen, Anna puuskahtaa hämmentyneenä.

Missikiertueen alkumetreillä Annan tötterökampaus keräsi myös kritiikkiä.

-Misseillä ei ole paljon sanomista siihen, miten heidät kammataan tai meikataan. Aina tyyli ei ole mieleen, mutta siitä huolimatta on mentävä pää pystyssä lavalle. Se kuuluu pelin henkeen. En omasta mielestänikään ollut parhaimmillani tötterökampauksessa, Anna paljastaa.

Osallistu keskusteluun.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  2. 2

    Urheilugaalan tv-kuvien mysteerimiehen henkilöllisyys selvisi – ”Olen saanut asiasta huumoripitoisia viestejä”

  3. 3

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  4. 4

    Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

  5. 5

    Yksi kysymys vahvasti esillä Axl Smithin oikeudenkäynnissä: ”Siihen ei varmaan koskaan saada vastausta”

  6. 6

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  7. 7

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  8. 8

    Diplomi-insinööriksi opiskelevan perheenisän raiskaustuomio lieveni – yhtenä perusteena ”vakaa elämäntilanne”

  9. 9

    Yli 150 sai noroviruksen ravintolasta – syynä saastuneet jääpalat

  10. 10

    Autotuojien toimitusjohtaja tiukkana: LVM ei päätä tieliikenteen veroista!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  3. 3

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  4. 4

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  5. 5

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  6. 6

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  7. 7

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  8. 8

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  9. 9

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  10. 10

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  2. 2

    Urheilugaalan tv-kuvien mysteerimiehen henkilöllisyys selvisi – ”Olen saanut asiasta huumoripitoisia viestejä”

  3. 3

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  4. 4

    Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

  5. 5

    Yksi kysymys vahvasti esillä Axl Smithin oikeudenkäynnissä: ”Siihen ei varmaan koskaan saada vastausta”

  6. Näytä lisää