Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Gjallarhorn tarjoilee pohjoista alkuvoimaa

Pohjoismaisen maailmanmusiikin ystäviä hemmotellaan taas Helsingin Savoy-teatterissa. Huomenna Savoyn lavalle nousee suomalais-ruotsalainen Gjallarhorn, joka lienee samassa paikassa viime viikolla esiintyneen Värttinän jälkeen maamme kansainvälisesti tunnetuin maailmanmusiikkiyhtye.

Vaasassa 1994 perustettu Gjallarhorn on julkaissut kolme laajalti kehuttua ja useita palkintoja voittanutta albumia. Vaikka Gjallarhornin musiikin juuret ovat syvällä pohjoismaisessa kansanmusiikissa ja mytologiassa, sen ilmaisu on usein modernia ja rohkeasti kokeellista.

Gjallarhornin keskipiste on alusta saakka ollut upeaääninen laulaja ja viulisti Jenny Wilhelms. Sen nykyisen kokoonpanon muut jäsenet ovat alttoviulua ja mandolaa soittava Adrian Jones, perkussionisti Petter Berndalen sekä erikoista sub-kontrabassohuilua ja pienhuiluja soittava Göran Månsson.

Helsingin jälkeen yhtyeen toukokuussa ilmestyvän levyn julkistamista juhlistava kiertue jatkuu Vaasassa (21.4.), Pietarsaaressa (22.4.) ja Turussa (23.4.).

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  2. 2

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  3. 3

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  6. 6

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  7. 7

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  8. 8

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  9. 9

    Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

  10. 10

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  6. 6

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  2. 2

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  3. 3

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  6. Näytä lisää