Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Frendeistä ei tehdäkään elokuvaa

Tuotantoyhtiö Warner Bros. tyrmää huhut, joiden mukaan Frendit-tv-sarjasta oltaisiin tekemässä elokuvaversio.

Huippusuosittuun, vuonna 2004 päättyneeseen komediasarjaan pohjautuvasta elokuvasta on huhuttu jo pitkään ja varsinkin Sinkkuelämää-elokuvan loistavan menestyksen jälkeen Frendien päätymisen valkokankaalle on uskottu tapahtuvan jo lähitulevaisuudessa.

Jotkut brittilehdet väittivät keskiviikkona, että elokuvan kuvaukset aloitettaisiin jo seuraavien 18 kuukauden sisällä.

- Jutuissa ei ole mitään perää, sanoi Warnerin tiedottaja kuitenkin eilen BBC Onlinelle.Myös useiden sarjassa esiintyneiden tähtien edustajat ovat kiistäneet uutisen. Heidän mukaansa mitään neuvotteluja elokuvan tekemisestä ei ole käyty.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  5. 5

    Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

  6. 6

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  7. 7

    Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

  8. 8

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  9. 9

    Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

  10. 10

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  4. 4

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  5. 5

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  7. 7

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  8. 8

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  5. 5

    Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

  6. Näytä lisää