Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

MM-avajaisten televisiointi epäonnistui, Apocalyptica suuttui

Uransa kattavimmalla maailmankiertueella oleva Apocalyptica perui kovan rahan kansainvälisen keikkansa saapuakseen lauantaisiin MM-kisojen avajaisiin, joille lupailtiin miljardi potentiaalista tv-katsojaa. Viimeisenä esiintyneen sellobändin esiintyminen jätettiin kuitenkin näyttämättä maailmalla, koska ohjelma oli myöhässä.

- Kuulimme, että meidät nähtiin vain Suomen tv:ssä. Tarkoitus ei todellakaan täyttynyt. Onhan se pettymys, koska olisimme saaneet kovan korvauksen ulkomaan keikasta, jonka peruimme avajaisten takia, Apocalyptica-pomo Eicca Toppinen paljastaa.

Maailmalla jo vuosia tunnettu Apocalyptica menestyy maailmalla. Selloniekat vastaanottivat Ankkarockissa kultalevyt uutuuslevystään, jonka puitteissa he tekevät syyskuussa 15 keikan Pohjois-Amerikan kiertueen arvostetuissa esiintymispaikoissa. Lokakuussa Apot kiertävät yhdeksän keikan verran Etelä-Amerikkaa.

- Vedämme kymmenessä kuukaudessa 140 keikkaa, Eicca kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  4. 4

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  5. 5

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  6. 6

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  7. 7

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  8. 8

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  9. 9

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  10. 10

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  4. 4

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  5. 5

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  6. Näytä lisää