Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Hanoi Rocks lähtee Euroopan-kiertueelle

Hanoi Rocks aloittaa tämän viikon perjantaina Tukholmasta laajan Euroopan-kiertueen, joka päättyy maaliskuun alussa Itävaltaan. Runsaan kuukauden aikana bändi tekee kolmisenkymmentä keikkaa ja se nähdään mm. Englannissa, Italiassa, Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa.

Kiertue oli alunperin suunniteltu markkinoimaan Hanoin uutta levyä Another Hostile Takeover, mutta cd:n julkaisu siirtyy näillä näkymin huhtikuulle, jolloin Hanoi Rocks lähtee keikoille Japaniin.

- Euroopan-kiertue buukattiin siinä toivossa, että levy olisi ulkona. Hanoi on kuitenkin niin tunnettu ja rundilla on mukana monia maita, joissa emme ole aiemmin soittaneet, joten päätimme tehdä kiertueen joka tapauksessa, bändin solisti Michael Monroe kertoo.

Tulevalla kiertueella Hanoi Rocksin riveissä nähdään ensi kertaa kitaristina ruotsalainen Conny Bloom. Tuore kitaristikiinnitys ehti mukaan myös Another Hostile Takeover -levyn äänityksiin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  6. 6

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  7. 7

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  8. 8

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  9. 9

    Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

  10. 10

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  6. 6

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  7. 7

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  9. 9

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  6. Näytä lisää