Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Edesmenneet Bernie Mac ja Isaac Hayes samassa uutuuselokuvassa

Edesmenneet Bernie Mac ja Isaac Hayes esiintyivät samassa elokuvassa.

Miehet ehtivät saada yhteisen elokuvansa Soul Men purkkiin aiemmin tänä vuonna. Bernie Mac ja Isaac Hayes kuolivat dramaattisesti peräkkäisinä päivinä 9. ja 10. elokuuta.

Elokuva Soul Men kertoo kahdesta vieraantuneesta soulmuusikosta, jotka suostuvat nousemaan yhdessä legendaarisen Apollo Theaterin esiintymislavalle kunnioittaakseen vastikään edesmennyttä yhtyeensä johtajaa.

Oscar-voittaja Hayes on elokuvassa cameo-roolissa, eli esiintyy omana itsenään. Hänet nähdään elokuvan muutamassa eri kohtauksessa. Hayes voitti Oscarin vuonna 1971 ilmestyneen Shaft-elokuvan musiikista.

Bernie Macin rinnalla toisessa pääroolissa esiintyy Samuel L. Jackson. Elokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa on 14. marraskuuta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  4. 4

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  7. 7

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  8. 8

    Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

  9. 9

    Ysäribileet Salohallissa työllistivät Lounais-Suomen poliisia: ”Viuhuvaa käsilaukkua, terävää korkokenkää...”

  10. 10

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  5. 5

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  6. 6

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  7. 7

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  8. 8

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  4. 4

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. Näytä lisää