Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Luciano Pavarottin leski vaatii ystäviltään 27 miljoonaa

Syyskuussa kuolleen maailmankuulun tenorin Luciano Pavarottin leski Nicoletta Mantovani haastaa kaksi vanhinta ystäväänsä oikeuteen. Mantovani vaatii yli 27 miljoonaa euroa "avioliittonsa murentamisesta", Daily Mail kertoo.

Franca Corfa Strata ja tohtori Lidia La Marca aiheuttivat Mantovanin mukaan kuolevalle Pavarottille kärsimystä ja antoivat lehdille halventavia sensaatiohaastatteluja tämän kuoleman jälkeen.

Myös Pavarottin agentti Terri Robson syytti molempia naisia "Lucianon rakastamaa vaimoa koskevien vihamielisten juorujen levittämisestä"

La Marca on muun muassa sanonut, että Pavarotti väitti Nicoletta Mantovanin ajattelevan koko ajan vain rahaa ja tuovan hänelle allekirjoitettavaksi uusia papereita joka päivä sekä estävänsä tapaamasta heidän yhteistä Alice-tytärtä. Ystävien antamissa haastatteluissa kerrottiin, että avioliitto Mantovanin kanssa oli Pavarottille "kidutusta" ja että oopperatähti "ampuisi mieluummin kuulan kalloonsa tai ottaisi avioeron" kuin jatkaisi kärsimystä avioliitossa.

Pavarottin kuolemasta seurasi ankara riitely perinnöstä. Suurimmaksi voittajaksi riidassa nousi Mantovani, joka sai puolet laulajan omaisuudesta. Lopulta selvisi, että Pavarottilta oli jäänyt myös 17 miljoonan euron velat.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  5. 5

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  6. 6

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  9. 9

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  10. 10

    Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  5. 5

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  6. Näytä lisää