Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Martti Syrjän tie irti viinasta

Eppu Normaalin nokkamies Martti Syrjä on tehnyt saman ratkaisun kuin monet muutkin rocktähdet viime vuosina.

- Minulla on jo useampi vuosi umpiraittiina, Syrjä kertoo IS:lle.

Laulaja purkaa tuntojaan ongelmistaan alkoholin kanssa Eppujen uudella albumilla biisissä Haistakoon veen:

Mitä mä teen

no minä viinakaapille meen

haistakoon veen

jos joku perkele puuttuu mun juomiseen.

- Minusta se on hyvä aihe. Ei varmasti kauhean muodikas tai miellyttävä kaikkien mielestä, mutta karu totuus monessa elämässä, Syrjä sanoo.

- Sävellyksessä oli vain mielestäni jotain todella ahdistavaa. Ja kuinka ollakaan, ajatus kotiinpaluusta kankkusessa ja viinanhimossa oli mun mielestä sellainen ahdistava ajatus. Ei mulla ole sen kummempaa manifestoimista tämän asian kanssa. Olen sinut oman juomattomuuteni kanssa.

Toisin oli muutama vuosi sitten. Hyväntuulinen ja hyväkuntoinen laulaja kertoo avoimesti, miten viina vei häntä aamusta iltaan todella pitkään - eikä asianlaitaa tullut edes ihmetelleeksi. Ja kun tuli, se ei merkinnyt elämäntapojen oikaisemista välittömästi.

- Sen tajuaminen oli vaikeaa, että nyt yksinkertaisesti juo liikaa, Martti sanoo.

- Juominen oli niin elämäntavallista, että sitä ei ymmärtänyt epätavalliseksi. Kun oli muutenkin elänyt epätavallista elämää, niin eihän sitä ymmärtänyt, että on epänormaalia olla aamusta iltaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Sen jälkeen kun olin ittelleni myöntänyt, että olen alkoholisti, meni seitsemän vuotta ennen kuin pääsin viinasta eroon. Se vaati sisua. Harva kerrasta raitistuu. Kompurointivaihe piti vain kestää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  3. 3

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  4. 4

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  5. 5

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  6. 6

    Puolustusvoimat ostaa 16 erikoispanssarivaunua Hollannista

  7. 7

    Uusi video julki: tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma näihin kuviin?

  8. 8

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  9. 9

    Suomalaishiihtäjä ylsi superyllätykseen – nyt varmistui paikka Lahden MM-kisoihin!

  10. 10

    Joutuuko Trump luopumaan suosikkilaitteestaan? ”Vaarantaa kansallisen turvallisuuden”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  5. 5

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  6. 6

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  7. 7

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  8. 8

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  10. 10

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  3. 3

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  4. 4

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  5. 5

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  6. Näytä lisää