Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Julkkikset hankkivat yhä kalliimpia veneitä

IS kertoi eilen F1-kuljettaja Kimi Räikkösen uutuuttaan kiiltävän Princess V70-veneen saapuneen Southamptonista Suomeen. Kimin sporttinen, 21-metrinen menopeli irtosi hieman yli kahdella miljoonalla eurolla.

Vielä kalliimman veneen omistaa Wihuri Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuri. Hänen hulppein veneensä on vuosituhannen vaihteessa mittatilaustyönä valmistettu 23-metrinen Masmar 75. Sen tarkka hinta ei tiedossa, mutta vastaava jahti maksaa varusteista riippuen 2,2-2,5 miljoonaa euroa.

Kaikkein suurin suomalaisomistuksessa oleva huvijahti on välimerellä seilaava Northern Cross, jonka omistaa teollisuusneuvos Jorma Lillbackan yritys Lillbacka Powerco Oy. Luksuspursi on charterkäytössä Välimerellä ja se on vuokrattavissa lähes 100000 euron viikkohintaan. Suomalaisjulkkiksista Lillbackan paatilla on lomaillut ainakin entinen F1-kuljettaja Mika Salo perheineen.

Kalliita veneitä löytyy kuitenkin myös Suomesta yllin kyllin. Teemu Selänne hankki hiljattain puolitoista miljoonaa euroa maksavan Sunseeker-luksusveneen, mutta se on vasta matkalla Suomeen.

Monimiljonääri Jussi Salonoja ei aio jäädä kaveriaan huonommaksi. Salonoja on hommannut itselleen melkein samanlaisen vesimenopelin pienemmän veneen rinnalle. Hänen Princess V42 -jahtinsa hinnaksi tuli 492000 euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  2. 2

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  3. 3

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  4. 4

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  5. 5

    ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

  6. 6

    Eva Dahlgrenin koti ryöstettiin – varkaat veivät tavaraa miljoonan edestä

  7. 7

    Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

  8. 8

    Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

  9. 9

    Maapallon lämpöennätys jälleen murskaksi – vuosi 2016 oli lämpimin 136 vuoteen

  10. 10

    Snookertähden turnaus päättyi kamalalla tavalla – ”Niin julmaa, niin julmaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  3. 3

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  4. 4

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  5. 5

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  6. 6

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  7. 7

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  8. 8

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  9. 9

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  10. 10

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  2. 2

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  3. 3

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  4. 4

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  5. 5

    ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

  6. Näytä lisää