Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Guy Ritchie yrittää pelastaa liittonsa poikansa takia

Elokuvaohjaaja Guy Ritchie suuntaa New Yorkiin epätoivoiselle käännytysmatkalle. Ritchie yrittää taivutella aviovaimonsa Madonnan jatkamaan pariskunnan karille ajautunutta avioliittoa poikansa Roccon vuoksi.

Brittilehti Daily Mirror kertoi viime viikolla Madonnan hakevan eroa ohjaajamiehestään ja suunnittelevan muuttoa New Yorkiin. Madonnan muuttoaikeet ovat saaneet Richien suunniltaan, sillä Lontoossa asuva ohjaaja ei halua päätyä poikansa viikonloppuisäksi.

- Hän (Ritchie) on kerta kaikkiaan kieltäytynyt hyväksymästä avioeroa. Hän ei halua ottaa sitä riskiä, että hän menettäisi kontaktin poikaansa. Hän ei myöskään halua Roccon joutuvan käymään läpi vanhempiensa avioeroa, Ritchien ystävä kertoi eilen Sunday Mirror -lehdelle.

Ritchie on kuitenkin myöntänyt, että hänen avioliittonsa Madonnan kanssa on ajautunut varsin pahaan kriisiin. Ohjaaja on Roccon vuoksi kuitenkin valmis jatkamaan liittoa vaikka vain ystävyyspohjalta saman katon alla Lontoossa.

Kaksikko aikoo Sunday Mirrorin lähteen mukaan keskustella tällä viikolla mahdollisesta erosta ja sen seurauksista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  6. 6

    Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

  7. 7

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien sympaattisin vieras? – Äänestä!

  9. 9

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  10. 10

    Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  7. 7

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  8. 8

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  6. Näytä lisää