Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Uutta Harry Potteria on myyty runsaasti

Uusi Harry Potter ei jää pölyttymään kirjakauppoihin. Helsingissä keskustan Akateemiseen ja Suomalaiseen kirjakauppaan jonotti lauantaiaamuna malttamaton joukko velhoseikkailujen ystäviä.

Alkuryntäyksen jälkeen kirjaa myytiin tasaisesti koko päivän ajan.

Suomalaisessa kirjakaupassa Potter-innostus yllätti. Uutuudet loppuivat neljältä iltapäivällä.

- Yllättävän paljon kirjoja ostettiin. Suurin ryntäys oli tietenkin seitsemän ja kahdeksan välillä aamulla, toteaa osastovastaava Kristina Samiselkä Aleksanterinkadun myymälästä.

Tyypillinen Harry Potter and the Deadly Hallows -kirjan mukaansa napannut oli Samiselän mukaan 14-15-vuotias, teeman mukaan pukeutunut fani.

Keskustan Akateemisessa kirjakaupassa uunituoretta teosta riitti kaikille halukkaille. Myymälässä koettiin puolen tunnin alkuryntäys, jonka jälkeen ostotahti tasaantui. Myymälästä kerrottiin päivän aikana myydyn tuhansia uutuuskirjoja.

Jonottaja malttaa lukea

Uunituoreen Potterin aamulla jonottanut Jenni Unkuri ehti päivän aikana lukea kirjan pari ensimmäistä lukua. Kaikki aiemmat sarjan osat jo ahminut fani piti kirjaa ensituntumalta hyvänä.

- Rowlingin kirjoitustyyli on sarjan aikana kehittynyt. Kirjojen sävykin on muuttunut ja käänteitä tullut mukaan, kun hahmot kasvavat, Unkuri tuumi.

Aamujonotuksen jälkeen Unkuri malttoi mielensä, eikä ensimmäisenä lukenut kirjan ratkaisua loppusivuilta. Tosin täysi mysteeri se ei hänelle ole, koska kirjan juoni oli pääpiirteissään fanien tiedossa jo ennen julkaisua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  4. 4

    Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. 6

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  7. 7

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  8. 8

    Hannu Lauerma Imatran kolmoismurhasta: Syrjäytymisellä voimakas yhteys väkivaltaan

  9. 9

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  10. 10

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  4. 4

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  8. 8

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  9. 9

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  10. 10

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  4. 4

    Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. Näytä lisää