Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Vanhan Uuno-leffan filmikeloista pyydetään 160 000 euroa

Huuto.netissä kaupataan alkuperäisiksi kuvailtuja Uuno Turhapuron Aviokriisi -filmejä vuodelta 1981.

Marraskuun loppupuolella myyntiin laitetuille filmeille ei vielä eilisiltaan mennessä ollut löytynyt ostajaehdokasta. Eikä ihme, sillä myyjä ilmoittaa 26 vuotta vanhojen filmien hinnaksi huikeat 160 000 euroa.

Elokuvan ohjannut Ere Kokkonen ihmettelee filmin myyntiä.

- Mikä alkuperäinen? Ei sellaista termiä olekaan, kommentoi Kokkonen kuultuaan myynnissä olevista filmeistä.

- Filmeistä on tehty kymmeniä kopioita ympäri Suomea elokuvateattereihin. Niitä on sitten pyöritelty teattereissa satoja kertoja, Kokkonen kertoo.

Hänen mukaansa vanhat 20 minuutin pätkissä olevat filmikelat kuluvat helposti ja käytössä olleet filmit ovat huonokuntoisia.

Kokkosen mukaan elokuvateattereissa näytetyt filmit ovat jääneet niille teilleen ja yleensä tuhottu.

- Ei tuollaisilla filmeillä ole mitään keräilyarvoakaan. Nythän on dvd:t ja kaikki.

Filmien myyjäksi paljastunut Eero Laukkanen kertoo, että filmit päätyivät hänelle vuonna 1986 Speden äidin, Helmi Pasasen kautta.

- Toimin jo silloin hierojana Floridassa ja Speden äiti kävi asiakkaanani. Hän antoi filmit minulle käyttämättöminä keväällä 1986. Juttelin myös Speden kanssa ja hän hyväksyi, että ne minulle päätyivät, Laukkanen kertoo Floridasta käsin.

Filmejä on säilytetty Floridassa ilmastoidussa tilassa asianmukaisesti.

- Kiekkoja on viisi ja ne ovat ne ovat katkaisemattomia. En ole niitä katsonut, koska ei ole ollut laitteita, mutta uskoakseni niissä on myös väärin menneet kohdat mukana, Laukkanen kertoo.

- Hintahan on kova, mutta uskon, että joku harrastaja voi ne haluta, Laukkanen sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  5. 5

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  6. 6

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  7. 7

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  10. 10

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  5. 5

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  6. Näytä lisää