Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Jari Sillanpää antoi anteeksi isälleen

Lapsuudenkodin vanhanaikaiset kasvatusmetodit nousevat esiin ensi viikolla ilmestyvässä Omat sanat mietelmäkokoelmassa, joka on tehty yhteistyössä Jarin sydänystävän ja luottotoimittajan Aino Suholan kanssa. Jarille ovat tuttuja "nurkka" ja "remmi". Niitä Jari joutui lapsena odottamaan kauhuissaan, kun oli tehnyt jotain kiellettyä.

- Ei isä tehnyt sitä pahuuttaan eikä kokemattomuuttaan, mutta hylätyksi tulemisen pelko on jäänyt minuun asumaan. Asiat on sittemmin isän kanssa selvitetty, mutta niistä on yhä vaikea puhua, Jari kertoi lapsuutensa haavoista IS:lle jo vuonna 1994.

Jarin isä Raimo Sillanpää purskahtaa hyväntuuliseen nauruun, kun häneltä kysyy kasvatusmetodeista.

- Okei. Siitä remmihommasta voin ihan suoraan sanoa, että jos se nyt on kerran tapahtunut, niin se on tietenkin jäänyt hyvin pojan mieleen. Vielä aikuisenakin se muistuu mieleen. Se ei todellakaan ollut mikään jokapäiväinen ilmiö, hän kertoo Plus-lehdelle.

Raimo-isä muistaa poikansa hieman pelokkaana pikkupoikana, jonka korville piti uimarannalla pistää pyyhe, etteivät kärpäset pääse kiusaamaan.

- Koulukiusaaminenhan Jarille tuli sitten myöhemmin, ekalla luokalla. Se oli semmonen kyläkoulu, jossa oli kolme luokkaa yhdessä, isä muistelee.

Jarin ja tämän suhteet ovat lämmenneet Jarin kasvettua aikuiseksi.

- Pieni lapsi ajattelee eri tavalla kuin aikuinen. Silmälaput eivät ole enää niin tiukasti silmillä. Aikuisena niitä voi jo vetää rennosti sivummalle.

Pojastaan ylpeästä isästä on mukavaa, kun Jari tulee usein pitkiksikin ajoiksi lomalle vanhempiensa luo Pohjois-Ruotsin Seskaröhön.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

  4. 4

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

  7. 7

    Twin Peaksista ja RoboCopista tuttu konkarinäyttelijä menehtyi syöpään

  8. 8

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  9. 9

    EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

  10. 10

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  6. 6

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  9. 9

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  10. 10

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

  4. 4

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. Näytä lisää