Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Veskun sitkeä sairaus ei hellitä

Kainuun Jazzkevään ykkösnimeksi kiinnitetyn Vesa-Matti Loirin, 60, kaksi konserttia joudutaan peruuttamaan.

Ohjelmatoimiston Jazzkevään järjestäjille torstaina antaman tiedon mukaan Loiri ei ole toipunut Intian-matkaltaan saamasta virustaudista ja taiteilijan sairasloma jatkuu vielä pitkään.

Loiri vieraili Intian Goassa joulun alla. Matkalta palattuaan Loiri joutui sairasvuoteeseen kuumeilun ja kyynärpäähän iskeneen tulehduksen vuoksi. Huhtikuun lopussa Loiri oli edelleen toipilaana, mutta arveli sairauden jo hellittävän.

- Kipeänä ei tietenkään ole kivaa olla, mutta olen jo paranemaan päin, sillä tulehdusarvot on jo saatu kuriin, Loiri totesi tuolloin Iltalehdelle.

Salaperäinen tulehdus osoittautui kuitenkin odotettua sitkeämmäksi. IS:n eilen tavoittama Loiri ei halunnut kommentoida tämänhetkistä vointiaan.

Loirin piti esiintyä ensi viikolla keskiviikkona Kuhmo-talolla ja torstaina Kajaanin Kaukametsässä. Lyhyestä varoajasta johtuen järjestäjät eivät saaneet Kuhmoon korvaavaa esiintyjää. Kajaanin konserttiin tuuraajaksi onnistuttiin saamaan Pentti Hietanen ja Men in Black -orkesteri.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  8. 8

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  9. 9

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  10. 10

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. 6

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. Näytä lisää