Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Vale-Jonne huijaa netissä

Negativen laulusolistin J onne Aaronin Facebook-profiili on varastettu.
Huijari on hakkeroinut profiilin ja päässyt käsiksi Jonnen tietoihin. Vale-Jonne on haalinut kavereikseen 1 500 ihmistä.

- Joukossa on useita julkisuuden henkilöitä, jotka ovat luulleet olevansa tekemisissä minun kanssani, Jonne pahoittelee.

Asia on nyt virkavallan tutkinnassa.

- Jos kyseinen henkilö ei lopeta toimintaansa tai jos paljastuu jotain vakavaa haittaa, jota hän on aiheuttanut, vien asiaa eteenpäin oikeusteitse. Nämä ovat näitä sosiaalisen median haittapuolia, mutta kyseessä on rikos ja asialla on seuraamuksia.

Huijarin toiminta on ollut sen verran taitavaa, että monet Jonnen ystävät ovat menneet lankaan.

- Nimissäni on kirjoiteltu viestejä monille tunnetuille ihmisille kuten Herra Ylpölle. Huijari on käynyt ystävieni kanssa yksityiskeskusteluja ja levittänyt parisuhdeasioitani ympäriinsä. Joukossa on ollut paljon valheellisia väitteitä.

Vale-Jonne oli käynyt esimerkiksi Jonnen laulajaystävän kanssa parisuhdekeskusteluja ja saanut tietää henkilökohtaisia asioita.

- Hän on onnistunut olemaan niin vakuuttava, että on huijannut minua hyvin tunteviakin. Tutut ovat myös kyselleet toisiltaan, että onko se Jonne ihan kunnossa, kun on ilmestynyt niin outoja ja hämäriä päivityksiä ja viestejä.

Jonne on närkästynyt sekä huolissaan siitä, mitä hänen nimissään on mahdollisesti sanottu ja tehty.

- Laitoin kaikille tutuille varoituksen, että varmistakaa, että olette todellakin tekemisissä minun kanssani ennen kuin puhutte yhtään mitään yhtään mistään. Toivon, ettei kenellekään muulle ole tullut harmia näiden viestien takia.
  • negative

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Krista Pärmäkoski taistelee MM-kullasta Marit Björgeniä vastaan

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    5. 5

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

    6. 6

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    7. 7

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    8. 8

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    9. 9

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    8. 8

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Krista Pärmäkoski taistelee MM-kullasta Marit Björgeniä vastaan

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    5. 5

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

    6. Näytä lisää