Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Rita Tainola kertoo, millainen ruhtinas Albert on oikeasti

IS:n erikoistoimittaja Rita Tainolan ensimmäinen kohtaaminen lauantaina Charlene Wittstockin kanssa avioituvan ruhtinas Albertin kanssa oli ikimuistoinen.
Monacon tennisturnaus kuusitoista vuotta sitten. Kisoja saapui seuraamaan myös Monacon silloinen kruununperillinen, prinssi
Albert.

Koska en ole ujo, painelin prinssin luo juttelemaan. Kehuin hotelliani ja pikkuista ruhtinasvaltiota sekä totta kai pyysin myös ex tempore -haastattelua.

Prinssin
avustaja sanoi, että palatsista palataan asiaan seuraavana päivänä.

Aamulla hotellihuoneen puhelin soi. Aviomieheni ajoi sähkökoneella partaa huoneessamme, nostin luurin. Toisessa päässä toivotettiin hyvää huomenta. Henkilö esitteli itsensä prinssi Albertiksi. Minä vastasin siihen suomeksi, että "kuule valokuvaaja, älä pelleile".

Mies sanoi, ettei ymmärrä mitä sanoin, jolloin tajusin, että soittaja todella oli prinssi Albert eikä kuvia turnauksesta ottanut suomalainen valokuvaaja.

Kuiskasin miehelleni, että lopeta parranajo, sillä en kuule prinssin hiljaista ääntä. Albert sanoi minun halunneen haastattelua ja kertoi, että voimme tehdä sen nyt puhelimitse. Siinä sitten raapustin prinssin vastauksia hotellihuoneessa olleeseen paperilehtiöön. Myöhemmin samana päivänä Albert tuli vielä hotelliin tervehtimään. Pyysin tuolloin, että saisin jonakin päivänä häneltä oikein kunnon haastattelun.

Sainkin sitten huomata hänen pitävän sanansa.

En koskaan unohda tuota ensimmäistä tapaamistamme. Albert oli hiljainen ja vaatimaton. Hän antoi itsestään myös todella sympaattisen kuvan.

Kun sitten halusin "kunnon" haastattelun, anoin sitä virallista tietä. Prinssi Albert muisti lupauksensa ja suostui ottamaan minut vastaan.

Pari vuotta myöhemmin istuimmekin sitten hänen palatsin työhuoneessaan ja naureskelimme yhdessä muistellessamme ensikohtaamistamme. Kävelimme palatsin puutarhassa, hän esitteli paikkoja ja juttelimme virallisen haastattelun jälkeen kaikesta maan ja taivaan välillä.

Albert kertoi yksityisiä asioita muun muassa siskostaan prinsessa
Stephaniesta, mutta niitä ei saanut painaa lehteen. Hän luotti minuun ja halusin olla luottamuksen arvoinen. Muistan vieläkin, mitä hän kertoi siskostaan, mutta pidän kynäni kurissa.

Olemme vuosien varrella tavanneet usein niin virallisesti kuin epävirallisesti. Aina tavatessamme hän antaa poskisuudelmat. Hän on esitellyt minulle siskonsa, prinsessa
Carolinen pojan Pierre Casiraghin, joka on aivan valloittava nuori mies.

Kun näin hänet ensimmäisen kerran tulevan vaimonsa
Charlene Wittstockin kanssa kesällä 2007, sanoin ruhtinas Albertille, että esittelepä nyt tyttöystäväsi minulle. Niin hän teki. Kiltisti.

Olen saanut vuosien varrella nykyisestä Monacon ruhtinaasta kuvan, että hän on kiltti ja pehmeä mies. Taitaa olla niin, että tulevassa avioliitossa ruhtinatar-vaimo määrää palatsissa kaapin paikan.

Juttu julkaistu Ilta-Sanomissa 11.6.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. 6

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Jesse Puljujärvi Pikkuleijonien supervahvistukseksi MM-kisoihin?

    9. 9

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    10. 10

      Pelastuslaitos: Vuosaaren turma-asunnossa ei ilmeisesti ollut palovaroitinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    10. 10

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. Näytä lisää