Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Winehouse liittyi 27-vuotiaana kuolleiden "Stupid Clubiin"

Kurt Cobainin äiti nimitti nuorena kuolleet musiikkitähdet "tyhmien kerhoksi".
- Nyt hän on kuollut, ja liittynyt siihen Tyhmien Kerhoon (Stupid Club), Kurt Cobainin äiti Wendy totesi poikansa itsemurhan jälkeen vuonna 1994.

Cobainin äiti perusti lausuntonsa aikaisemmin samanikäisenä kuolleiden tähtien vaiheisiin. Cobainin ja Winehousen lisäksi muun muassa kitaristilegenda Jimi Hendrix ja laulaja Janis Joplin kuolivat ennen kolmeakymmentä ikävuotta.

Sekavissa olosuhteissa kuolleet nuoret tähden ovat jättäneet jälkeensä paljon musiikkia, mainetta ja rikkinäistä elämää. Muusikot ovat poikkeuksetta tulleet tunnetuksi päideongelmistaan.

Jimi Hendrix kuoli vuonna 1970 tukehtumalla omaan oksennukseensa. Kuolemaan johtaneet olosuhteet ovat jääneet hämärän peittoon. Samana vuonna kuollut Janis Joplin kuoli huumeiden yliannostukseen.

Vanhemmat ennustivat tyttärensä kuoleman

Amy Winehouse liittyi 27-vuotiaana kuolleiden lahjakkaiden musiikkitähtien joukkoon lauantaina.

Lahjakkaan naisen alamäki alkoi 2000-luvun puolessa välissä. Tyttärensä raskasta elämää seurannut äiti Janis totesi jo vuonna 2008 Amyn kuoleman olevan vain "ajan kysymys".

- Olen sisäistänyt, että tyttäreni saattaa kuolla vuoden sisällä. Katsomme kuinka hän tappaa itsensä hitaasti, Winehousen äiti suri.

- Olen sinut tyttäreni kuoleman kanssa. Olen kovettanut itseni ja kysynyt häneltä minne hän haluaa tulla haudatuksi, Janis kertoi kolme vuotta sitten.

- Hän on samalla tiellä kuin Heath Ledger ja Britney. On kuin katsoisi auto-onnettomuutta. Hän heittää lahjansa pois, äiti totesi.

Tunnettu näyttelijä Heath Ledger kuoli 28 vuoden iässä tammikuussa 2008.

Kuolemansyytutkinta käynnissä

Neljä kertaa katkaisuhoidossa ollut Winehouse esiintyi sekavasti ennen kuolemaansa. Päihdeongelmista kärsineen nuoren naisen kuolinsyy on toistaiseksi epäselvä.

- Olemme selvillä yliannostuksen mahdollisuudesta. Kuolinsyytutkinta on kuitenkin kesken, joten kaikki spekulaatiot kuolemaan johtaneista syistä ovat asiattomia, poliisi kommentoi laulajattaren kuolemaa tiedotustilaisuudessa.

Poliisi yrittää selvittää kuolemana johtaneita syitä, ja on puhuttanut paikalla olleita henkilöitä. Daily Mailin mukaan ketään ei ole pidätetty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    3. 3

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    4. 4

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    5. 5

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    6. 6

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    7. 7

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

    10. 10

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    9. 9

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    10. 10

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    3. 3

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    4. 4

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    5. 5

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    6. Näytä lisää