Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Sunrise Avenuen Samu Haber: Suomessa on huonommat keikkapalkkiot

Sunrise Avenuen keulahahmo Samu Haber on lähdössä siskon perheen kanssa lomailemaan Kyprokselle pitkän keikkaputken jälkeen.
Samu on kaivannut lepoa, sillä syksyllä jatkuvat keikat Euroopassa.
 
Samu haluaisi esiintyä useammin myös Suomessa.
 
- Meillä on nyt yksi keikka Helsingissä, ja se on onneksi kaikenikäisille. Haluaisin kyllä esiintyä useammin Suomessa. Pitää jumpata kalentereita niin, että se onnistuu, Samu sanoo.
 
Samua harmittaa vain se, että heidät halutaan useammin ja paremmalla rahalla muualle Eurooppaan.
 
- Suomessa meille maksetaan huonommin. Täällä olemme vain yksi kotimainen bändi muiden joukossa, kun ulkomailla meissä on jotain eksoottista, Samu kertoo.
 
- Kannattavinta on keikkailla Sveitsissä, Saksassa, Itävallassa ja ylipäätään koko manner-Euroopassa.
 
Samu haluaa viedä bändinsä myös entistä isommille vesille.
 
- Meillä on vahvat suunnitelmat Amerikkaan. Pitäähän sitä kokeilla kepillä jäätä.
 
Onko siis edes sattumaa, että bändin yksi tunnetuimmista kappaleista on Hollywood Hills?
 
Hollywood Hills -single on menestynyt hyvin ulkomailla. Se myi Saksassa kultaa (150 000 kpl) huhtikuussa 2011.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. 6

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    7. 7

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

    10. 10

      Kommentti: Antaako Aino-Kaisa Saarinen anteeksi Reijo Jylhälle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. Näytä lisää