Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Kuuluttajalegenda Teija Sopanen on kuollut

Kansakunnan ikoni, kuuluttajalegenda Teija Sopanen menehtyi tiistaina aamulla vaikeaan sairauteen.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Teija Sopanen, 78, hakeutui hoitoon runsaat kaksi kuukautta sitten. 

Tuolloin lääkärit sanoivat, että sairaus on vaikea.

Teija Sopanen sai hoitoa ja kävi jopa kotona.

Sopanen muistetaan Suomen Neitona vuodelta 1953, mallina, näyttelijänä, toimittajana ja ennen kaikkea tv-kuuluttajana.

Kerro muistosi Teija Sopasesta jutun alla olevaan lomakkeeseen. Voit myös lähettää kuvia!

Teija Sopasen pitkä ura

1933 Teija Anneli Sopanen syntyy 26. tammikuuta Helsingissä.

1953 Yliopistossa englantia ja ranskaa opiskeleva Sopanen valitaan Suomen Neidoksi. Palkinnoksi hän saa matkan Amerikkaan Miss Universum -kilpailuun.

1954 Sopanen näyttelee ensimmäisessä elokuvassaan
Rakastin sinua, Hilde. Kuvauksissa Sopanen tapaa
Matti Oraviston, josta tulee hänen lastensa isä. Myöhemmin Sopanen nähdään useissa elokuvarooleissa.

1957 Teija Sopanen kuuluttaa ensimmäisen kerran Fabianinkadun radiotalosta 18. maaliskuuta. Aluksi Sopanen kuuluttaa muutamana iltana viikossa.

1958 Teija Sopanen saa paikan vakinaisena kuuluttajana Suomen Televisiossa 1. tammikuuta. Hän kuuluttaa kolmena iltana viikossa. Myöhemmin hän juontaa myös ohjelmia ja toimii kuvaussihteerinä.

1962 
Katso-lehden Telvis-palkinnot jaetaan ensimmäisen kerran. Huimaan suosioon noussut Sopanen voittaa ylivoimaisesti.
Kaikkiaan voitin 10 Telvistä, kunnes Katso-lehti pyysi minua jäämään pois kilpailusta.
Raimo "Höyry" Häyrinen on voittanut 13 pystiä ja pyytää sitä aina anteeksi, kun tapaamme, Sopanen kertoi IS:ssa maaliskuussa 2007.

1974 Teija Sopanen siirtyy naistenlehti
Mona-Lisan päätoimittajaksi. Sopanen on kertonut ikävöineensä televisiota kuuluttajavuosien jälkeen niin paljon, ettei pystynyt katsomaan sitä pitkiin aikoihin.

1975 Sopanen lopettaa päätoimittajan työt Mona-Lisassa.

1977 Sopanen aloittaa työt
Seuran toimittajana.

1979 Sopanen avioituu teatterinjohtaja
Lauri Väärän kanssa. Avioliitto jatkuu edelleen.

1990 Sopasen ruokaohjelma
Teijan keittiössä alkaa MTV3:lla. Idea ohjelmaan on peräisin Sopasen omalta pojalta. Kuusi vuotta jatkuneen sarjan pohjalta julkaistaan kaksi keittokirjaa.

1993 Sopanen lopettaa toimittajan työt Seurassa.

2006 Yle täyttää 80 vuotta 9. syyskuuta. Juhlan kunniaksi Sopanen pääsee kuuluttamaan 32 vuoden tauon jälkeen. Seuraavana vuonna Sopanen kertoo IS:ssa, että televisio on ollut hänen elämässään ykkönen.
Se on ollut minulle kaikki, herra paratkoon! Rahaa sieltä ei paljoakaan tullut, sillä Yleisradion palkka oli huono. Mutta itse työ oli kivaa, ja siellä oli paljon kivoja kavereita. Television kautta sain muitakin kiinnostavia töitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää