Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Alaston Saana Parviainen tapetaan musiikkivideolla

Saana Parviainen yllättää taas. Tällä kertaa Saana esiintyy alasti suomalaisbändin tuoreella musiikkivideolla. Video on nähtävillä ainoastaan ISTV:ssä.

Jussi Parviaisen kanssa vielä virallisesti naimisissa oleva Saana Parviainen näyttelee suomalaisen elektrofunk-yhtyeen BMMB:n musiikkivideolla Follow Your Nightmare.

Saana esiintyy videolla alastomana kylpyammeessa. Hän näyttelee naista, joka houkuttelee aatelismiehen kanssaan samaan kylpyammeeseen keskelle metsään.

Videon lopuksi Saanan esittämä neito surmataan raa’asti.

Videon on ohjannut Jussi Taipale, ja miespääosaa videolla näyttelee BMMB:n laulaja Michael Black Electro.

Mistä idea videoon sai alkunsa?

- Se oli ohjaajan idea. Alkuperäinen ajatus oli tehdä video, jossa on barokkitunnelma, neidon murha ja kiimainen aatelismies, jolla on maailmanomistaja-asenne, BMMB:n voimahahmo Randy Barracuda sanoo.

Oliko Saana helppo houkutella mukaan videoon?

- Oli. Kuulemma Saana lähti ihan samoin tein mukaan, Randy Barracuda sanoo.

Miksi Saana houkuteltiin mukaan videoon?

- Yksi syy oli se, että mä olen suuri Jussi Parviaisen tuotannon fani. Esimerkiksi Yksinteoin on yksi hienoimpia suomalaisia elokuvia ikinä. Niiden elokuvien puolitodellinen fantasiamaailma iski minuun ja se näkyy ehkä tuossa videossakin, RB sanoo.

Sekä Randy Barracuda että Michael Black Electro kehuvat Saanaa. Heidän mukaansa videon kuvaaminen oli Saanan kanssa helppoa.

- Saana oli tosi neutraali ja luonnollinen. Olen tosi kiitollinen siitä, että se oli sellainen näyttelytilanne. Keskusteltiin vain, eikä otettu mitään sen kummempia kuumotuksia mistään. Mäkään en lopulta antanut ajatusten mennä liian pitkälle, MBE sanoo.

He kuvailevat Saanaa erilaiseksi kuin minkälainen Saanan julkisuuskuva on.

- Ihmettelen, että sitä parjataan välillä mediassa ihmisenä niinkin paljon. Mielestäni se on ihmisenä varsin miellyttävä, RB sanoo.

- Saana vaikuttaa ujolta, nuorelta naiselta, MBE puolestaan kuvailee.

Hankaluuksia videon tekeminen tuotti ennemminkin yhtyeen vokalistille, jonka uskonnollinen vakaumus muuttui vain kaksi kuukautta sitten. MBE on nykyisin harras muslimi.

Islamin usko kun kieltää pelehtimisen vieraiden naisten kanssa. Ja videolla MBE on kylpyammeessa vähissä vaatteissa sensuellisti viekoittelevan Saanan kanssa.

- Olihan se muslimille hankalaa. Mutta kaikki meni hyvin. Ei tullut sydäriäkään, vaikka omatunto hieman soimasikin, MBE sanoo.

- Uskonnollinen vakaumukseni ei hyväksy tällaista liikehdintää vähäpukeisten naisten kanssa. Siksi jouduin repimään itsestäni aivan eri ihmisen kehiin.

Mitä mieltä olette videon lopputuloksesta?

- Mulle tuli siitä mieleen Werner Herzogin ja Klaus Kinskin elokuvat. Ylpeä, mutta demoniensa riivaama rakastaja on syksyisessä metsässä mustan orin kanssa oudoissa barokkivaatteissa. Mä en suoraan sanottuna ihan ymmärrä sitä videota, mutta mä pidän hämmennyksestä.

- Mietimme ohjaajan kanssa motiiveja, miksi tämä aatelismies surmaa sen ja lopulta tultiin siihen tulokseen, ettei siihen ole mitään järkevää selitystä. Mun mielestä se on hyvää taidetta ja jättää sellaisen ”what the fuck”-olon.

BMMB on paljon Eurooppaa kiertänyt suomalainen elektrofunk-trio, jolla on vankka musiikillinen tausta. Randy Barracuda on vaikuttanut aiemmin yhtyeissä Imatran Voima ja Itäväylä, Michael Black Electro yhtyeissä Ceebrolistics ja SRKKPJT ja yhtyeen kolmas jäsen Mesak on tuttu muun muassa Mr Velcro Fastener -bändistä.

Ennen Dirty Seconds -debyyttilevynsä julkituloa BMMB on jo ehtinyt soittaa Euroopan merkittävimmillä elektronisen pop-musiikin festivaaleilla (Sonar, Flow, Nu Music, Impakt, By:larm). Lisäksi yhtye on päässyt lämmittelemään muun muassa Hot Chipiä.

BMMB:n äänikudelma on yhdistelmä modernia r’n’b:tä, elektronista funkia, soulia ja kokeellista nykymusiikkia.

Yhtyeen debyyttialbumi Dirty Seconds ilmestyy kauppoihin perjantaina 4. marraskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    9. 9

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. Näytä lisää