Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Kristiina Brask: Masennuksesta syntyi kappale

- Masennus on nykyään hirveän yleistä, Kristiina Brask tietää.

Idolsista 16-vuotiaana julkisuuteen ponnistanut Kristiina Brask, 21, palasi valokeilaan parisen viikkoa sitten Syksyn Sävelessä.

Brask esitti kilpailussa ensimmäisen sinkun ensi keväänä valmistuvalta kolmannelta albumiltaan. Kappale F32 kertoo masennuksesta, jota myös kappaleen nimenä oleva diagnoosimerkintä tarkoittaa.

- Masennus on nykyään hirveän yleistä ja koskettaa monia suomalaisia, Brask perustelee rankkaa aihevalintaansa.

Hän kertoo myös itse tietävänsä millaista on, kun ajatukset synkkenevät. Herkässä teini-iässä 13-vuotiaan Kristiinan tulevaisuuden suunnitelmat menivät uusiksi, kun hän ei päässyt kovasta yrityksestä huolimatta musiikkiluokalle. Palavasti musiikkia rakastanut Kristiina koki tilanteen syvästi epäoikeudenmukaiseksi.

- Musiikki oli minulle jo silloin valtavan iso osa elämää ja itseäni. Aloin epäillä itseäni ja olin jättää musiikin kokonaan. Koko yläasteen kamppailin koulumotivaation kanssa ja keskiarvonikin heikkeni roimasti, Brask muistelee.

Brask huomauttaa, että hänellä ei koskaan diagnosoitu masennusta. Hän kertoo kuitenkin joutuneensa kasvokkain masennuksen kanssa lähipiirissään. Hänen mielestään on tärkeää, että ihmiset huomaisivat läheistensä ahdistuksen jo ajoissa, ennen kuin tilanne kärjistyy.

- Lähipiirillä ja lähimmäisillä on iso merkitys, sillä itse ei välttämättä ymmärrä pahaa oloaan, vaikka ajatukset ovat synkät ja elää ikään kuin putkessa. Lähimmäisten on tärkeää pitää silmät ja korvat auki ja uskaltaa rohkeasti reagoida tilanteeseen. Pelkästään jo se, että on läsnä, on iso apu.

Kuka?

Kristiina Brask on syntynyt 2.6.1990 Leppävirralla. Asuu nykyään Helsingissä.

Nousi julkisuuteen Idolsista, jossa sijoittui kolmanneksi 2007.
Julkaissut kaksi albumia: Silmät Sydämeeni (2007) ja Kuivilla susta (2009).

Keväällä 2010 oli yksi kuoron johtajista Nelosen Kuorosota-ohjelmassa. Kirjoitti samana keväänä ylioppilaaksi.

Julkaisee ensi keväänä kolmannen albuminsa. Mukana on muun muassa kappale perheväkivallasta lapsen näkökulmasta.

- Vanhemmillani on perhekoti, ja sitä kautta on minullekin tullut tutuksi moni rankka tarina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    9. 9

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    10. 10

      Dramaattinen huipennus: Pärmäkosken kaatuminen maksoi kakkossijan – Björgen jäi silti kauas taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää