Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Loirin kirkkokonsertti sai miehetkin kyyneliin

Viihdelegenda Vesa-Matti Loiri aloitti perjantaina perinteisen joulukonserttikiertueensa Johanneksen kirkossa Helsingissä.
Hyvinvoiva Loiri esitteli konsertin aluksi yhtyeensä ja naurattikin hieman yleisöä.

- Tämä Johanneksen kirkko todella kaunis ja minullekin hyvin tuttu kirkko. Olen mennyt täällä naimisiin – tosin vain kerran, Loiri kertoi.

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Loiri oli erityisen innoissaan tulevasta kiertueesta. Loiri kertoi IS:n haastattelussa hieman ennen konserttia, että terveysongelmat ovat taakse jäänyttä elämää.

- Voin paremmin kuin moneen vuoteen, ja senkin puolesta on mukava lähteä kiertämään Suomea, Loiri mietti.

Se myös näkyi, sillä Loirin esitys oli täynnä energiaa ja tunnetta. Loiri lietsoi kuuntelijoihinsa vuoroin surua ja iloa tarkoin rytmitetyllä ohjelmalla: usean surumielisen kappaleen jälkeen hän yllätti kuulijansa jopa humoristisella jodlatuksella ja huudahduksilla.

Loiri kertoo valitsevansa joulukonserttinsa kappaleet tekstien perusteella. Hänen omat lempikappaleensa ovat Ave Maria ja Varpunen jouluaamuna.

- Sanoissa täytyy olla vähän muutakin kuin joulua, mies tuumaa.

- Haluan antaa hyvää mieltä ja tekstien kautta ajateltavaa. Jos saan ihmisissä jonkun liikahduksen aikaan, niin silloin hyvä prosessi on lähtenyt liikkeelle.

Ja yleisö todella reagoi. Jopa monet miehet itkivät, kun Loiri esitti omat tulkintansa koskettavista kappaleista Lapin kesä, Muistatko vielä sen virren ja Varpunen jouluaamuna.

Konsertti oli tunnelmallisuudessaan huikea, ja siitä kertovat myös yleisön reaktiot: konsertin yli kaksituhatpäinen yleisö taputti konsertin jälkeen seisaaltaan.

Lue Vesa-Matti Loirin haastattelu kokonaisuudessaan viikonlopun Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Poliisi käynnistää liikenteen tehovalvonnan ensi viikolla – erityistarkkailussa myös jalankulkijat

    6. 6

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    7. 7

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    8. 8

      Linnan juhlissa esiintynyt Reeta Vestman häkeltyi presidenttiparin eleestä – ”Silloin tunsin kiitollisuutta”

    9. 9

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Poliisi käynnistää liikenteen tehovalvonnan ensi viikolla – erityistarkkailussa myös jalankulkijat

    6. Näytä lisää