Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Vesa Keskinen kuumana: Se nainen ei minulta autoa varasta

Kyläkauppias Vesa Keskisen taistelu auton omistuksesta ei ratkennut ghanalaisessa tuomioistuimessa.
Keskinen käräjöi autosta entisen tyttöystävänsä Hamamat Montian kanssa. Jutun käsittelyyn oli varattu aikaa peräti kolme päivää.

- Ex-naiseni pakoilee oikeutta. Hän ei saapunut istuntoon, eikä myöskään hänen asiamiehensä. Seuraavan kerran juttua yritetään käsitellä oikeudessa 17. tammikuuta, Vesa Keskinen kertoo.

Vesa Keskinen osti auton oleskellessaan aikoinaan Ghanassa.

- Minulla on mustaa valkoisella, että ostin auton itselleni, Keskinen sanoo.

Keskisen silloinen tyttöystävä, ghanalainen kauneuskuningatar Hamamat Montia on kuitenkin ominut auton, 35 000:n dollarin arvoisen Toyota Highlanderin.

- Tämä on todellinen autofarssi, Keskinen sanoo.

- Ihmettelen, miksi Ghanan tunnetuin malli haluaa pilata uransa varastamalla suomalaisen miehen auton, jonka arvo on euroissa pyöreästi 20 000, Keskinen sanoo.

Vesa Keskisen ja Hamamat Montian rakkaus kukoisti vielä kesällä 2010. Pariskunta erosi riidoissa. Vesa Keskinen ei aio antaa periksi autoasiassa, vaikka senkin hoitaminen vaatii veronsa.

- Se on selvää, että se nainen ei minulta autoa varasta. Jos vaaditaan, lennän vaikka itse Ghanaan asiaa selvittämään, Keskinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    2. 2

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    3. 3

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sallan asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä

    9. 9

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    10. 10

      Sauli Niinistöltä terveiset Juuso-karhulle – letkautti rempseästi kättelyssä: ”Sieltähän se karhu-Karjalainen tulloo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    2. 2

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    3. 3

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. Näytä lisää