Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Kaksi Emmaa napanneet Jare & VilleGalle: Nyt me aletaan leijua!

Suomalaisen hip hopin kärkinimiin viimeisen vuoden aikana kivunneet Jare & VilleGalle uskovat, että he alkavat viimeinkin saada arvostusta musiikistaan.
Rap-duo Jare & VilleGalle eli Jare Brand ja Ville Galle palkittiin eilisessä Emma-gaalassa kahdella palkinnolla. Brand on kunnianosoituksesta kiitollinen.

- Kyllä tää tuntuu aika hienolta. Takki on nyt vähän tyhjä, Jare Brand kertoo fiiliksistään gaalan jälkeen, lauantaina.

Pojat olivat jo hieman osanneet odottaa Emmoja ja saivatkin juuri ne palkinnot, jotka olivat halunneet: Hip hop/elektronisen albumin- sekä Tulokas-palkinnon.

- Kun menimme lavalle noutamaan palkintoja, ei siinä hirveästi mitään ajatuksia ollut. Ei tätä kyllä tajua vieläkään. Olemme kyllä saaneet joitain palkintoja aiemminkin, mutta nyt meidän palkittiin kuitenkin koko vuodesta, Brand sanoo hiljaisella karhealla äänellä.

Gaalasta pojat lähtivät jatkoille, joihin he olivat hieman pettyneitä.

- Mentiin sinne ja ihmeteltiin, että missä ne bileet on. Siellä oli enemmän sellainen selkään taputtelu -meininki, Brand veistelee.

Ilta oli kuitenkin lopulta oikein onnistunut, mutta överiksi pojat eivät juhlintaa vetäneet.

- Me lähdettiin sieltä suoraan himaan. Tai siis mä menin nukkuu Villen sohvalle, vaatimaton artisti myöntää.

- Toivottavasti ne pystit on vielä tallella, Brand pohtii.

Hetken mietinnän jälkeen hän muistaakin antaneensa ne kaverilleen ennen jatkoa. Hyvä niin.

"Toivottavasti arvostus kasvaa"

Menestys, maine ja mammona tulivat pojille hetkessä. Vaikkei heidän musiikista niin välittäisikään, Häissä-renkutukselta ei ole voinut välttyä - niin paljon se on soinut. 

Paineet jatkoa ajatellen on varmasti kovat.

- Olemme aloittaneet tekemään hiljalleen uutta matskua. Koska jengillä on huikeat odotukset, on meillä toki paineita. Mutta täytyy vain keskittyä tekemään sitä omaa juttuaan.

Brand toivoo, että heidän musiikkiaan osattaisiin nyt arvostaa enemmän, ja hän haluaa muistuttaa, että he ovat tehneet kaiken täysin kahdestaan.

- Onhan ystävät meitä auttaneet, muttei kukaan ole hengittänyt meidän niskaan.

Nuorukaiset olivat Emma-gaalassa suurten nimien seurassa. Pysyykö jalat maassa vai nouseeko neste hattuun?

- Joo, nyt me aletaan leijuu niiden pystien kanssa ympäri Stadia, Brand vitsailee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miesten parisprintti käynnissä – Suomi taistelee mitalista – IS seuraa

    2. 2

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    3. 3

      Auto törmäsi jalankulkijoihin Lontoossa – viisi kiidätetty sairaalaan

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    8. 8

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    9. 9

      Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

    10. 10

      Aamu-tv:ssä sekoillut muotitähti mokasi Facebookin live-lähetyksessä – rinta paljastui vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miesten parisprintti käynnissä – Suomi taistelee mitalista – IS seuraa

    2. 2

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    3. 3

      Auto törmäsi jalankulkijoihin Lontoossa – viisi kiidätetty sairaalaan

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    6. Näytä lisää