Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Iron Sky -elokuvan tekijät nujersivat ylivoimaisetkin haasteet - kuunatsielokuva valmistui

Elokuvassa toisen maailmansodan lopussa kuun pimeälle puolelle paenneet natsit palaavat maahan pahat mielessään.
Saunassa on tehty Suomessa ennenkin suuria päätöksiä ja politiikkaa.
Saunassa syntyi myös idea, josta on kasvanut suomalaisen elokuvahistorian kaikkien aikojen kallein ja näyttävin projekti. Näet science fiction -komedia Iron Sky. Elokuva, jossa toisen maailmansodan lopussa kuun pimeälle puolelle paenneet natsit palaavat maahan pahat mielessään.

Elokuva kuvattiin 2010-2011 aikana Saksassa ja Australiassa, ja sen jälkituotanto on saatu päätökseen aivan muutama päivä sitten. Teos saa maailman ensi-iltansa uunituoreena, sillä se näytetään ensimmäistä kertaa yleisölle jo ensi lauantaina Berliinissä Berlinale-elokuvafestivaaleilla. Näytöksen liput loppuunmyytiin parissa tunnissa, joten kiinnostus elokuvaa kohtaan on todella tuntuvaa.

Varsinainen ensi-ilta on huhtikuussa, mutta elokuva kiertää Suomea maalis-huhtikuun aikana lähes 20 paikkakunnalla ennakkonäytöskiertueella. Kiertueella fanit voivat tavata myös miehet elokuvan takana.

IS:n kävi tapaamassa Iron Skyn tekijöitä ja keskusteli muun muassa oudon elokuvan erikoisista rahoituskuvioista.

- Hattua täytyy nostaa, että tuottajamme Tero Kaukomaa sai kerättyä 7,5 miljoonaa euroa kuunatsi-elokuva-idealle. Elokuvalle, jonka ohjaa joku tuntematon ja tehosteet tekee ihmeellinen tamperelainen pieni luukku. Kyllä siinä on ollut erikoiset lähtökohdat, mutta ehkä se on osa tämän viehätystäkin, miettivät elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola ja efektivelho Samuli Torssonen.

Elokuvasäätiön tuen ja eri puolilta maailmaa kerättyjen rahoitusvirtojen lisäksi myös fanit ovat rahoittaneet elokuvaa noin 600-700 000 eurolla.

Suuri budjetti onkin tuonut mukanaan muutoksia elokuvantekoon, etenkin kun sitä vertaa kaksikon vuonna 2005 julkaisemaan, seitsemän vuoden ajan kengännauhabudjetilla ja palkatta tehtyyn Star Wreck: In the Pirkinning -scifiparodiaan. Star Wreck -sarjan kuudetta elokuvan saa ladata maksutta internetistä, ja teos onkin tiettävästi kaikkien aikojen katsotuin suomalainen elokuva.

- Vaikka erikoisefektejä laskevien koneiden määrä onkin kasvanut viidestä viiteenkymmeneen, niin perusmeininki on sama kuin ennen: teemme tätä, koska on siistiä tehdä leffaa. Ei niitä miljoonia ainakaan tänne toimistolle ole laitettu, Torssonen nauraa spartalaisessa toimistoympäristössään.

Kuvausten ajalta kaksikko kertoo myös tuotannon mieleenpainuneista tilanteista, kuten erästä pieleen mennyttä kuvauspäivää Frankfurtissa.

- Kuvauspäiviä on muutenkin vähän ja jokainen maksaa ihan hirveästi. Ja sitten yhtenä päivänä tuli niin kova lumisade, ettei sinä päivänä saatu oikeastaan yhtään mitään aikaan, Samuli muistelee.

- Se oli noloa siksikin, että olimme kutsuneet fanirahoittajamme katsomaan kuvauksia juuri sinä päivänä. He olivat saapuneet ties mistä maailmankolkista katsomaan, kun me seistään ja täristään räntäsateessa eikä pystytä kuvaamana yhtään ruutua, jatkaa Vuorensola.

IS TV:n haastattelussa kaksikko kertoo laajemmin elokuvan historiasta.
Lisäksi Torssonen kertoo myös kansainvälisessäkin mittakaavassa mittavista erikoistehosteista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. 6

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    7. 7

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    10. 10

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. Näytä lisää