Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Napakympin yleisö raivostui: "Pari lähetettiin Kiovaan kun Tshernobyl räjähti"

Jopa puoli vuotta etukäteen tehdyt nauhoitukset aiheuttivat omat kommelluksensa Napakympin lähetyksissä.
Kari Salmelainen muisteli Arto Nybergin haastattelussa myös Napakympin nauhoituksia.

Hänen mukaansa ohjelmasta haluttiin leikata pois osallistujien tai yleisön olon vaikeaksi tekevät kysymykset.

- On kysymyksiä, joissa ihmiset menivät vaikeiksi. Halusimme, ettei yleisö joutuisi jännittämään osallistujien puolesta.

Ohjelmat nauhoitettiin joskus puolikin vuotta etukäteen, mikä toi omat kommelluksensa esitysaikaan, jolloin maailman tilanne oli jo saattanut muuttua.

Yksi erehdys kävi Tshernobylin ydinvoimalan räjähtämisen jälkeen esitetyssä jaksossa.

- Kukaan ei muistanut, että oltiin puoli vuotta aikataulusta edellä. Pari voitti matkan Kiovaan, ja perjantaina räjähti Tshernobyl.

Salmelainen kertoo ohjelman saaneen tulikivenkatkuista palautetta.

- Yhdessä luki, että miten Maikkari voi tehdä tuolla tavalla, että ihmiset lähetetään loistavaan paikkaan.

Myös Neuvostoliiton luhistuminen jäi nauhoituksissa huomiotta.

- Jossain vaiheessa puhuin Neuvostoliitosta, ja se olikin muuttunut IVY – maaksi, Salmelainen muisteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    3. 3

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Taistelu Palmyrasta sai uuden käänteen: Venäjä moukaroi Isisin muinaiskaupungista

    6. 6

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    7. 7

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    8. 8

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    9. 9

      Palloliitto vaikenee Backen väitetyistä potkuista

    10. 10

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    3. 3

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Taistelu Palmyrasta sai uuden käänteen: Venäjä moukaroi Isisin muinaiskaupungista

    6. Näytä lisää