Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Helsinki Burlesque – Miss Indigo Blue sai tasselit pyörimään vimmatusti

Burleski-ilmiö rantautui Suomeen salavihkaa ja yllättäen tasan viisi vuotta sitten.

Helsinki Burlesquen perustajajäsen Bettie Blackheart muistelee Ilta-Sanomille, ettei sitä ennen kukaan ollut kiinnostunut järjestämään burleskihenkistä klubia. Niinpä hän ystävineen perusti Helsinki Burlesque -ryhmän ja järjesti kertarysäyksellä kokonaisen burleskifestivaalin.

Festivaali oli voimakas lähtösysäys suomalaiselle burleskiharrastukselle, jonka aktiivisuus ja monipuolisuus tunnetaan myös maailmalla. Viiden vuoden aikana burleskiyhdistyksiä on perustettu lukuisia ja tapahtumiakin järjestetään pitkin vuotta ympäri maata.

Hauskana yksityiskohtana Suomessa on myös poikkeuksellisen paljon miespuolisia burlesque-esiintyjiä, joita kutsutaan leikkisästä manlesqueksi tai jopa boylesqueksi.

Viidensillä Helsinki Burlesquen festivaaleilla esiintyjiä ja ohjelmaa riitti jo lähes koko viikoksi, pääjuhlan venyessä jo kaksipäiväiseksi. Juhlien kuluessa lavalla nähtiin esiintyjiä muun muassa Suomesta, Japanista, Ruotsista, Italiasta ja Yhdysvalloista.

IS TV vieraili burleskifestivaaleilla ja haastatteli Bettie Blackheartia tapahtuman historiasta. Lisäksi videolla piipahtavat muun muassa hämmentävä ihmispupu Scotty the Blue Bunny, sekä burleskin kuningatar Miss Indigo Blue, joka voitti burleskin MM-kilpailuiksi kutsutun Miss Exotic World -tittelin viime vuonna.

Miss Indigo Blue antaa videolla myös näytteen taiturimaisesta tasselinpyörityksestään!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. 6

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    7. 7

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    8. 8

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. Näytä lisää