Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Avioero - Tauskin Henna -puoliso jätti eropaperit yksin: "Mitta tuli täyteen"

Pirkanmaan käräjäoikeus vahvistaa hakemuksen jätön Ilta-Sanomille.

Hennan mukaan hänen mittansa tuli täyteen, kun Tauski vihjaili, ettei hän olisikaan Hennan odottaman lapsen isä.

Käräjäoikeus kertoo, että kyseessä on yksipuolinen hakemus, ja hakemuksen toinen osapuoli eli Tauski ei ole vielä hakemuksesta virallista tietoa saanut.

Neljännellä kuulla raskaana oleva Henna kertoi raskaudestaan muutama viikko sitten.

Ilta-Sanomien tuolloin haastattelema Tauski väitti olevansa autuaan tietämätön raskaudesta. Hän myös epäili, ettei lapsi olisi hänen. Myöhemmin Tauski on pyytänyt puheitaan anteeksi.
 
- Kaikkea ei voi antaa anteeksi. Tauskin suhtautuminen raskauteen satutti todella paljon ja se oli yksi selkein syy, miksi hain eroa. Liittyi siihen toki muutakin, Henna sanoo Ilta-Sanomille.
 
Tampereella viime aikoina viihtynyt Henna etsii parhaillaan asuntoa ja aikoo jäädä Tampereelle.
 
- Haluaisin tästä mahdollisimman pienen sirkuksen. Olen pelännyt, että tämä stressi vaikuttaa raskauteeni, mutta nyt ainakin tiedän, että vauvalla on kaikki hyvin.

- Tämä lapsi on minulle nyt tärkeintä ja katsotaan sitten myöhemmin haluaako Tauski olla missään tekemisissä lapsensa kanssa.

Henna on kertonut Hymy-lehdelle Tauskin ehdottaneen raskauden alkuvaiheessa jopa aborttia. Hän on kuitenkin valmis antamaan Tauskille mahdollisuuden osallistua lapsen elämään.
 
- En voi viedä lapselta isää, joten jos Tauski haluaa, hän on tervetullut lapsen elämään. Toivotaan, että myös hän haluaa sitä.

Avioerosta uutisoi ensimmäisenä Metropoli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. 6

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    7. 7

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    8. 8

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    9. 9

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    10. 10

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. Näytä lisää