Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

TV:n superäidillä vuosien romanssi olympiamitalistin kanssa

Supermarjo ja tytöt -sarjan Marjo Niittyviita tapaili olympiamitalisti Andreas Goldbergeria 90-luvulla.
Tosi-tv-äiti Marjo Niittyviidalla, 37, oli nuoruudessaan lähes seitsemän vuoden läheinen suhde mäkihyppääjätähti Andreas Goldbergerin kanssa. Kaksikko tapasi toisensa Lahden Salpausselän kisoissa 1992, jolloin Marjo oli 17-vuotias ja todellista läpimurtoaan mäkihyppääjänä vielä odotellut Goldberger 19-vuotias.

- Katseemme kohtasivat pienen vilkaisun ajan ja tällaisena puheliaana ihmisenä menin sitten juttelemaan. En tiennyt kuka hän oli, sillä hän oli vielä aivan uransa alussa ja kyseessä oli hänen ensimmäiset arvokisansa Suomessa, Marjo muistelee.

Kaksikko piti ensitapaamisesta lähtien vuosien ajan tiiviisti yhteyttä puhelimitse. Paria yhdisti rakkaus talvilajeihin, sillä Marjokin harjoitteli tuolloin hiihtomaajoukkueessa.

Orastava suhde tuli julki vasta 1996, jolloin valokuvaajat ikuistivat parin yhdessä Kuopion Puijon kisojen jälkimainingeissa ja Marjosta puhuttiin lehdissä huippuhyppääjän suomalaisena tyttöystävänä. Komeapiirteinen nuorukainen oli tuolloin jo kaksinkertainen olympiavoittaja ja yksi mäkihypyn tavoitelluimpia poikamiehiä.

- Pelkäsin niiden uutisten jälkeen kamalasti, että Andy ajattelee minun kertoneen jotain lehdille tai yrittävän hyötyä hänestä.

Nuorten suhde pysyi välimatkan vuoksi pitkään pelkästään puhelimen varassa. Marjon mukaan vanhemmat olivatkin helisemässä, kun puhelinlaskut nousivat pilviin.

- Romanssi olisi ehkä oikea sana kuvaamaan meidän juttua. En kutsuisi sitä seurusteluksi, koska asuimme eri maissa ja tapasimme vain harvoin.

Vuonna 1997 Marjo vieraili ensimmäistä kertaa Andreaksen luona Itävallassa. Matka sai toivomaan suhteelta sen verran enemmän, että seuraavana vuonna hän muutti Andreaksen perheen luo puoleksi vuodeksi.

- Halusimme selvittää, onko suhteellamme aidosti potentiaalia muuttua kunnolliseksi seurusteluksi. Andreas sai järjestettyä minut harjoittelemaan Itävallan maajoukkueen kanssa, joten sain hiihtää koko ajan. Lisäksi hän auttoi minua pääsemään työharjoitteluun.

- Puolen vuoden aivan ihanan reissun jälkeen meille molemmille oli kuitenkin selvää, että mikäli haluamme pysyä toistemme elämässä, olemme vain ystäviä.

Kaksikon ystävyyssuhde onkin jatkunut läpi vuosien ja Goldberger on Marjon ja tämän Ari-miehen läheinen perheystävä.

- Andy on keskimmäisen lapsemme Rosan kummi! Marjo paljastaa.

Entisen heilan valikoiminen lapsen kummiksi ei ollut aivan yksinkertainen asia. Erotessaan pari oli puolileikillään sopinut, että tulisivat toistensa tulevien lasten kummeiksi.

- En halunnut pyytää Andya esikoisemme kummiksi, koska minulle oli tärkeää, että myös mieheni Ari tuntee Andyn ja luottaa häneen. Rosan kastejuhlassa sukulaiset olivatkin ihmeissään, kun kaikki kuitenkin tiesivät minun ja Andyn historian.

Niittyviidan perhe pitää edelleen tiiviisti yhteyttä Goldbergeriin, ja perheen hiihtoa harrastavat tytöt Rosa, 7, ja Sara, 10, pitävät mäkimiestä suurena esikuvanaan.

- Ensi kuussa olemme jälleen menossa koko perheen voimin käymään Itävallassa.

IS 28.2.1996

Ilta-Sanomat uutisoi Marjon ja Andy Goldbergerin romanssista jo helmikuussa 1996 Puijon kisojen yhteydessä. Pari oli tuolloin vaitonainen suhteestaan, vaikka kaksikko halailikin kuvaajien nähden Andyn hypyn jälkeen.

Kysymystä, ovatko he "vain ystäviä" vai onko Marjo Andyn tyttöystävä, Marjo mietti tovin ja vastasi:

- Ystävä on liian vähän.

Hän halusi kuitenkin vielä tarkistaa suhteen laadun kumppaniltaan.

- No comments, tokaisi Andy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    7. 7

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    8. 8

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi MM-mitalisauma Lahdessa

    9. 9

      Norjalaisurheilijat kasvomaskit päällä MM-Lahteen: ”Nämä ovat vainoharhaisuuden MM-kisat”

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. Näytä lisää