Selma

Viihde

Valikko

Viihde

TV2: Sami Saari masentui Aki Sirkesalon kuolemasta

Muusikko Sami Saari puhuu läheisen ystävänsä, laulaja Aki Sirkesalon menehtymisestä perjantaina nähtävässä Ylen Inhimillisessä tekijässä.
– Se on samalla viimeinen kerta, kun puhun julkisuudessa asiasta. Sitä on voivoteltu ja surkuteltu, ja nyt surutyö on jo tehty. Elämä menee nyt eteenpäin, hän sanoo IS:lle.

Aki Sirkesalo perheineen menehtyi maanjäristyksen aiheuttamassa tsunamissa Thaimaan Khao Lakissa tapaninpäivänä 2004.

Joulua ulkomailla oli viettämässä myös Sami Saari avovaimonsa kanssa. Pariskunta kuuli tsunamista lentokoneessa matkalla Kanariansaarilta Suomeen.

Aluksi ystävän kohtalosta oli vaikeaa saada tietoa.

– Me ei tiedetty, mitä oikeasti oli tapahtunut, koska Khao Lakissa oli radiohiljaisuus, liikuttunut Saari kertoo ohjelmassa.

Epätietoisuus vaivasi pari viikkoa.

– Pikkuhiljaa alkoi käydä selväksi, että tilanne saattaisi olla näin huonosti. Ihmiset alkoivat soittaa ja purkaa omaa hätäänsä. Musta tuli vähän sellainen palveleva puhelin.

Ystävän menetyksen jälkeen muusikon oli vaikea asennoitua lähtemään keikoille. Kun hän vihdoin pääsi liikkeelle, kuulijoita riitti. Yleisö pyysi muusikkoa soittamaan Sirkesalon kappaleita ja itki avoimesti.

Muita lohduttaessaan Saaren oma surutyö jäi tekemättä. Samaan aikaan hänen levynsä eivät enää myyneet ja keikat vähenivät. Vuosi kuoleman jälkeen Saari uupui täysin.

– Tajusin, että olen aivan loppu, hän kertoo ohjelmassa.

Saarella todettiin keskivaikea masennus. Hänelle määrättiin masennuslääkkeitä, mutta lopulta hän pääsi jaloilleen musiikin avulla.

– Kitara ja musiikki olivat mun parannus, hän sanoo ohjelmassa.

Saari ja Sirkesalo ehtivät tuntea toisensa parikymmentä vuotta.

– Jäin kaipaamaan älykästä keskusteluseuraa, josta saa vastinetta. Yritän edelleen varmaan etsiä sellaista kumppania, Saari kertoo ohjelmassa.

Lopullisesti hän tajusi menettäneensä ystävänsä soittaessaan tämän numeroon.

– Taisin olla kotona ja juonut muutaman konjakin. Yhtäkkiä soitin Akin numeroon, eikä sieltä vastannut kukaan. Se on aika kylmä suihku, ja silloin viimeistään sen tajuaa, hän muistelee ohjelmassa.

– Näen niin, ettei kukaan voi täyttää sitä Akin tilaa mun elämässä. Se elää mun muistossa ja lauluissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. 6

      Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

    7. 7

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    8. 8

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    9. 9

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    10. 10

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. Näytä lisää