Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Jyrki Järvilehdon vaimo: "Sama osoite vasta kaksi vuotta"

Satu Järvilehto kertoo Ilta-Sanomille, miten vähän Järvilehdot ovat todellisuudessa asuneet samassa osoitteessa.
Järvilehtojen perheen elämä on ollut asumisjärjestelyjen suhteen hyvinkin vauhdikasta, sillä Jyrki Järvilehdon F1-uran vuoksi osoite on vaihtunut tiuhaan tahtiin.

- Meillä on ollut Jyrkin kanssa sama osoite vasta kaksi vuotta. Jyrkin uran vuoksi asuimme välillä yhdessä ja välillä erikseen eri puolilla maailmaa. Kun hän seitsemän vuotta sitten muutti takaisin, nauroin, että olemme vihdoinkin samalla mantereella, Satu Järvilehto sanoo.

Perhe on asunut yhdessä Monacossa sekä Yhdysvalloissa Pohjois-Amerikan Le Mans -kisojen vuoksi. Järvilehdon uran päätyttyä koko perhe asui kauniissa ja avarassa Westendin talossa Espoossa.

- Vaikka olemme asuneet ulkomailla samassa osoitteessa, emme oikeastaan ole olleet paljon vuosien aikana yhdessä. Jyrki on nimittäin työnsä puolesta matkustanut vuosikausia yli 250 päivää vuodessa, Satu Järvilehto kertoo.

Hän on napakka nainen, joka on pitänyt perheen narut käsissään ja pyörittänyt arkea miehen reissatessa maailmalla. Satu sanookin tottuneensa siihen, ettei mies ole kotona. Viimeiset kaksi vuotta ovat kuitenkin olleet sellaisia, että Jyrki on ollut paljon kotona.

Lue Satu Järvilehdon haastattelu kokonaisuudessaan viikonvaihteen Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    6. 6

      IS seuraa MM-sprintin välieriä – suurin suosikki putosi jatkosta kolaroituaan

    7. 7

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    8. 8

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    9. 9

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    6. Näytä lisää