Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Satu Taiveaho paljastaa: Adoptioprosessi on ohi!

Satu Taiveaho on päättänyt luopua adoptiosta miehensä Antti Kaikkosen kanssa.
Satu Taiveaho, 35, kertoo oman koskettavan tarinansa lapsettomuudesta tänään julkaistavassa kirjassa Ei kenenkään äiti - kertomuksia lapsettomuudesta (Atena).

"Hiljaa ja hitaasti. Sillä tavalla toivotaan lasta meillä, ja monessa muussakin perheessä." Näin aloittaa Satu kertomuksensa asiasta, jonka kanssa hän on kamppaillut 20-vuotiaasta lähtien. Sadun kohdalla lapsettomuus ei ole jäänyt omaksi ja lähipiirin murheeksi, sillä entinen kansanedustaja kertoi asiasta myös julkisuudessa avioiduttuaan kollegansa Antti Kaikkosen kanssa.

Satu kertoo nyt, että lapsettomuus oli itse asiassa paria yhdistävä asia.

"-- puhuin paljon asiasta sydänystävilleni, joista eräs oli nykyinen puolisoni Antti. Myös hän oli kohdannut suhteessaan lapsettomuuden. Kävimme syvällisiä keskusteluja aiheesta toinen toistamme tukien ja kannustaen. Hän sai minut nauramaan, ja usein hän myös huolehti minusta", Satu kirjoittaa.

Uutuuskirjassa hän kertoo myös koskettavasti, kuinka lapsettomuus oli yksi keskeisimpiä syitä siihen, että hänen ensimmäinen avioliittonsa päättyi.

Satu Taiveahon ja hänen nykyisen puolisonsa Antti Kaikkosen, 38, adoptioaikeet Etelä-Afrikasta kariutuivat viime syksynä, koska Antti on syytteessä Nuorisosäätiön vaalirahoituksen vuoksi. Oikeudenkäynti on vasta edessä, mutta pariskunnan adoptiolupa umpeutuu tämän kuun lopussa.

- Emme ole uusimassa lupaa, kävi Antin tilanteessa miten tahansa. Prosessi lähtisi taas alusta, ja luvan saaminen on vuosien mittainen prosessi, Satu kertoo IS:lle.

Vastassa voi olla myös Antin ikä: lapsella ja vanhemmalla saa olla ikäeroa korkeintaan 43 vuotta. Nyt pariskunnalla on kaksi vaihtoehtoa: joko jatkaa hedelmättömyyshoitoja tai ryhtyä sijaisvanhemmiksi.

He eivät ole vielä tehneet mitään kummankaan vaihtoehdon eteen, mutta ovat harkinneet hakeutumista sijaisvanhemmuuteen perehdyttävään koulutukseen.

- En tosin tiedä, vaikuttaako Antin syyte sijaisvanhemmuuteenkin, Satu pohtii.

Lapsettomien Simpukka-yhdistyksen puheenjohtajana toimivan Satu Taiveahon mukaan jotkut päättävät jatkaa elämää kahdestaan, mutta he eivät. Kaikista kokemuksistaan huolimatta hän ei ole antanut epätoivolle sijaa.

- Tiesimme jo seurustelun aloitettuamme, ettemme välttämättä voi saada lasta. Siitä huolimatta meillä on toiveikkuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Poliisilta lisätietoa Siilinjärven tapon yrityksestä: Mies pahoinpiteli naista ja yritti ajaa autolla päälle

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    8. 8

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää