Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Miksi Mannerheim haettiin Afrikasta asti?

Uusi elokuva haluaa näyttää Mannerheimin ihmisenä, ei myyttisenä sankarina.

Mannerheimia näyttelee Ylen elokuvassa kenialainen Telley Savalas Otieno. Se, että suomalaista historian ikonia näyttelee yllättäen afrikkalainen, on nostanut ison elokuvasta tehtyjen uutisten yhteydessä.

Mannerheim-elokuvan tuottajalta Erkko Lyytiseltä kysyttiin Ylen Ykkösaamussa, miksi elokuvan päähenkilöksi on valittu musta Mannerheim.

- Tärkeää on se, että saamme uuden mielekkään tulkinnan ihmisestä nimeltä Carl Gustaf Emil Mannerheim, Lyytinen kertoi tänään Ylen Ykkösaamussa.

Aikaisempaa kuvaa Mannerheimista tuottaja pitää pintapuolisena ja yksinkertaistettuna. Uudessa tulkinnassa tekijät lupaavat kaivaa esiin ihmisen haarniskan sisältä.

Mannerheimin kuolemasta on kulunut yli 60 vuotta. Ylen aamulähetyksessä puhuneen Lyytisen mukaan nyt on korkea aika kertoa, mitä kansallissankari tunsi, näki ja koki.

- Suomi on edistyksellinen valtio, jossa odotetaan uutta, tuottaja totesi.

Nurkkakuntaisuus ja metsän siimeksessä lymyily on Lyytisen mukaan mennyttä aikaa eikä vanhoja tarinoita enää haluta.

- Olisi ollut kulunutta ja pintapuolista lähteä Mikkelin torille tekoviiksissä.

Omaa suhdettaan Mannerheimiin elokuvan tuottaja kuvaa ihailevaksi.

- Minulle hän on sankari, hyvin merkittävä henkilö Suomen historiassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

    5. 5

      Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

    8. 8

      Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

    5. 5

      Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

    6. Näytä lisää