Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Koira vartioinut isäntänsä hautaa kuusi vuotta

Argentiinalaiskoira Capitánin isäntä Miguel Guzmán kuoli kuusi vuotta sitten.
Capitánin tarina on osoitus koiran uskollisuudesta.

Sekarotuisen koiran, jossa on muun muassa saksanpaimenkoiraa, isäntä kuoli kuusi vuotta sitten. Kuoleman jälkeen koira katosi yhtäkkiä kodistaan.

- Me etsimme sitä, mutta se oli kadonnut, Guzmanin leski Veronica Guzman kertoi argentiinalaiselle Cordoba-lehdelle.

Perhe luuli koiran jääneen auton alle ja kuolleen.

Kun perhe vieraili Guzmanin haudallla hautajaisten jälkeen, se koki elämänsä yllätyksen. Capitán istui isäntänsä haudalla - paikalla, jonne perhe ei ollut sitä koskaan vienyt.

- Capitán tuli luoksemme haukkumme ja uikuttaen aivan kuin olisi itkenyt. Palasimme uudestaan paikalle seuraavana sunnuntaina ja siellä se oli taas, leski kertoo.

Koira seurasi perheenjäseniä kotiin, söi ja vietti hetken aikaa heidän kanssaan.

- Se palasi ennen pimeyttä hautausmaalle - en usko, että se halusi jättää Miguelia yksin yöllä.

Hautausmaan omistaja Hector Barrega kertoo koiran ilmestyneen yhtäkkiä hautausmaalle, vaellelleen hetken ympäriinsä, kunnes löysi isäntänsä haudan.

Hautausmaa on huolehtinut kuusi vuotta koiran hoidosta ja ruokkii sitä.

- Se saattaa kuljeskella ympäriinsä hautausmaalla päivän aikana, mutta palaa joka päivä tasan kello 16 haudalle ja nukkuu siellä koko yön.

Katso sydäntäsärkevä video Capitánista La Vozin sivuilta täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Turkin räjähdysten uhrien lukumäärä kasvoi – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää