Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

IS-arkisto 9.7.2009: Danny ei aio eläkkeelle

Ilta-Sanomien toimittaja Rita Tainola haastatteli Dannya neljä vuotta sitten. Tuolloin taiteilija oli 66-vuotias.
Musiikkineuvos Ilkka "Danny" Lipsanen ei 66 vuoden iästään huolimatta suostu sammaloitumaan. Hän jatkaa täysillä keikkailua, vaikka oikea polvi hieman reistaileekin. Mies ei silti pysy poissa lavoilta vaan ennen esiintymistään sitoo polven niin, että pystyy antamaan itsestään kaikkensa lavalla.

- Sen verran se kuitenkin vaivaa, että joudun jo neljänteen polvileikkaukseen, hän kertoo.

- Olen tavattoman kiitollinen siitä, että vielä 46 vuoden jälkeen jaksan painaa täysillä, Danny sanoo.

Hän on saanut tietää Suomen valtiolta olevansa eläkkeellä oikein kirjeen muodossa, mutta ei ole kirjeen luettuaan miettinyt asiaa minuuttiakaan. Päinvastoin. Danny nauraa, ettei todellakaan tiedä, milloin aikoo lopettaa esiintymisen.

- Vierivä kivi ei sammaloidu.

Danny huomauttaa aikovansa jatkaa esiintymisiään ja keikkailuaan niin kauan kunnes kroppa sanoo stop.

- Sen verran on järkeä päässä, että kun kehoni panee vastaan, säästän itseäni, hän huomauttaa.

Erottuaan kolme vuotta sitten vaimostaan Liisa Lipsasesta Danny muutti omaan taloon pariskunnan yhteisestä Kuusisaaren talosta.

Kokkaaminen ei onnistunut Kirkkonummen huvilassa, sillä paino tippui peräti 20 kiloa. Hän kertoo elopainon pysyneen, mutta enää ei ole kiloja lähtenyt.

- Asun tällä hetkellä Raumalla isossa talossa. Painoni pysyy kurissa, koska teen kaikenlaisia puutarhatöitä, mutta toki myös hieman katson, etten syö liikaa, veneilystäkin nauttiva Danny nauraa.

Ex-vaimoonsa Dannylla on loistavat välit. He ovat jatkuvasti yhteydessä ja mies kertoo heidän olevan erittäin hyviä ystäviä.

- Liisa oli juuri äsken luonani Raumalla, Danny kertoo.

Taiteilija ei ole eronsa jälkeen löytänyt itselleen uutta elämänsä naista. Hän myöntää, että toki olisi mukava tavata joku nainen, jonka kanssa voisi viettää mukavia iltoja.

- Yksinkin on ihan hyvä olla. Minulla on niin paljon ystäviä, että se riittää tällä hetkellä. Tällaisessa elämäntilanteessa on sekin hyvä puoli, että saa tehdä ihan mitä haluaa. Maailma on auki koko ajan, eikä tarvitse tilittää menemisiään kenellekään, Danny nauraa.

Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa 9.7.2009.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. 6

      Näyttelijä kuoli musiikkivideon kuvauksissa – ammuttiin rintaan asekohtauksessa

    7. 7

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    8. 8

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    9. 9

      Surumieliset Madeleine, Silvia ja Kaarle Kustaa hautajaisissa – ”Hän oli perheen hyvä ystävä”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. Näytä lisää