Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Kanye Westistä toinenkin seksivideo - kestävyys hämmästyttää

Räppäri Kanye West pelkää, että hänen kuvaamansa seksivideot vuotavat julkisuuteen.
Tosi tv -tähti Kim Kardashianin kanssa seurustelevasta Kanye Westistä on ilmeisesti olemassa toinenkin seksivideo, joka uhkaa päätyä julkiseen levitykseen, uutisoi viihdesivusto TMZ.

Viime viikolla uutisoitiin, että Westin henkilökohtaiselta tietokoneelta olisi vohkittu pätkä, jolla hän harrastaa seksiä aivan Kim Kardashianin näköisen nuoren naisen kanssa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole Kim, sillä video on kuvattu ennen kuin pari alkoi seurustella. Lisäksi Westille ilmeisesti entuudestaan tuntematon nainen esittelee itsensä miehelle hotellihuoneessa kuvatun videon alussa.

Molemmissa videoissa huomiota on herättänyt kuitenkin Kanyen stamina. Ensimmäinen video on kestoltaan 20 minuuttia ja toinen peräti 40 minuuttia.

- Ja puhumme siis jatkuvasta aktista, mies ei pidä mitään taukoja. Uskomatonta, TMZ sivusto kirjoittaa.

Westin asianajaja Lisa Buckley on kommentoinut videoita ja myöntää Kanyen esiintyvän videoilla.

- Tämän varastetun materiaalin kaikenlainen esittäminen loukkaa Westin yksityisyyttä, asianajaja lausuu.

Mikäli videot tulevat julki, West seuraa naisystävänsä viitoittamaa tietä, sillä Kim tuli alunperin tunnetuksi ex-poikaystävänsä kanssa kuvaamastaan seksivideosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    3. 3

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    4. 4

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppäämällä vastaanottokeskuksen ikkunoista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. 6

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    7. 7

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    8. 8

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    8. 8

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    9. 9

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    10. 10

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    3. 3

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    4. 4

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppäämällä vastaanottokeskuksen ikkunoista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. Näytä lisää