Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Junior Masterchefin voittaja kertoo, missä mokasi kotitaloustunnilla

Kisavoitto vie Suomen ensimmäisen Junior MasterChef -ohjelman voittajan
Ida O'Mahoneyn, 12, maailmalle.
Hänet on kutsuttu marraskuussa esiintymismatkalle Hongkongiin World of Food and Music -tapahtumaan. Paikan päälle saapuu myös muita kisan voittajia maailmalta.

- Tosi jännittävää. Siellä on joka päivälle jotain ohjelmaa. Se ei tule olemaan lomaa, Ida kommentoi yllätyskutsua.

Ida aloitti kokkauksen tekemällä parivuotiaana piparkakkuja isoäitinsä opastuksella. Ensimmäisen sokerikakkunsa hän leipoi nelivuotiaana.
Muistan sen reseptin vieläkin. Siitä ruoanlaitto sitten pikku hiljaa lähti, Ida kertoo.

Hän kokkasi kavereiden kanssa leikkiruokia - ja kuvasikin yhteisiä tekemisiä. Kotikeittiössä Ida oli tositoimissa. Kokkaus on hänen juttunsa.

- Ruoanlaitossa on paljon mahdollisuuksia, aina voi tehdä erilaista, ja sen jälkeen voi syödä.

Ensin Ida hankki oppinsa äidiltä ja mummulta, sitten kokkiohjelmia katsoen ja kotikeittiössä treenaten. Reseptejä Ida etsii netistä ja keittokirjoista.

Ei ihme, että yksi Idan lempiaineista koulussa on kotitalous. Tosin perusasioiden opiskelu tuntuu joskus turhauttavalta.

- Joskus tehdään aika yksinkertaista, mutta ei se mitään. Helppoahan se sitten vaan on!

Haastattelupäivänä Idalla oli kotitalouden pistokokeet, jonka ainut miinus tuli kiisselikysymyksestä.

- En ole ikinä tehnyt kiisseliä. Se ei kiinnosta minua. Olin vielä pois koulustakin, kun sitä tehtiin.

Jälkiruokien valmistaminen on kyllä muuten Idalle tuttua puuhaa.

- Erityisesti suklaajälkiruoat ja konvehdit, Ida luettelee suosikkejaan.

Junior MasterChef-kisa oli Idalle unelmien täyttymys.

- Olin katsonut Australian versiota ja ajattelin, että jos kilpailu tulee Suomeen, haen sinne.

Ihan helpolla kisaan ei tosin menty, pyrkijöitä oli 1200. Ida treenasi ahkerasti ja läpäisi kaikki kolme karsintavaihetta.

- Oli jännää nähdä ohjelman tekemisen salat, koska olen kiinnostunut teknologiasta ja mediasta.
Kilpaileminen oli raskasta, mutta hauskaa. Aina, kun pääsi kotiin, piti lukea keittokirjoja ja harjoitella.

Koulunkäyntiä harrastustoiminta ei haittaa. Ida on saanut kokeesta kahdeksikkoa huonomman numeron vain kerran.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    7. 7

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. Näytä lisää