Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Martti Suosalo: Työn kunnioittaminen kumpuaa perhetaustasta

Martti Suosalo on yksi Suomen suosituimmista näyttelijöistä.
Martti Suosalo näyttelee tänä syksynä Helsingin kaupunginteatterin musiikkinäytelmässä Yökyöpelit sekä komediassa Kiviä taskussa, jonka ensi-illasta tuli 24. lokakuuta kuluneeksi kymmenen vuotta.

Suosalo esittää komediassa seitsemän roolia. Tosielämässä mieluisin on työmiehen rooli, jonka tärkeyden hän oppi 16-vuotiaana Oulun nuorisoteatterissa.

- Siellä oli
Putkonen-niminen kaveri, jolle olen hirveän kiitollinen. Hän takoi päähän, että kaiken saa hoidettua, kunhan rupeaa järjestämään. Kaikki jouduttiin hommaamaan itse. Organisointikykyni kehittyi. Siksi olen pärjännyt perhe-elämässäkin.

- Elämässä pärjää useimmiten yksinkertaisella ohjeella: turha odottaa, että toinen tekee. Tekee itse. Kun tiedän, mitä pitää tehdä, olen tolkuttoman hyvä työmies.

Työn kunnioittaminen kumpuaa myös perhetaustasta. Martti Suosalo on vasemmistolaisen isän poika.

Isoisoisä
Kalle Suosalo oli Sdp:n kansanedustaja Suomen ensimmäisessä parlamentissa. Hänet teloitettiin sisällissodassa vuonna 1918.

- Se oli marttyyrikuolema. Ei siitä ole ollut kotona hirveästi puhetta. Aika pian sen jälkeen tuli toinen maailmansota ja asiat laimenivat. Ihmisten piti oppia olemaan toistensa kanssa.

- Isoisoisän kohtalo ei ole jättänyt sukuumme vihanpitoa ja katkeruutta. Me olemme aina olleet ylpeitä työläistaustastamme. Isoisoisä ajoi pienen ihmisen asiaa ja työläisten asioiden parantamista. Hän oli hyvinkin sovitteleva ihminen, vähän kuin
Täällä Pohjantähden alla -kirjan räätäli Halme.

Isoisoisän elämä on saanut Suosalon kiinnostumaan Suomen historiasta.

- Kun olen näyttelemässä maakunnissa, käyn aina päivällä paikallisessa museossa. Kiertue on myöskin lepoa. Ei tarvitse herätä aamulla puoli seitsemältä, saan valmiin aamiaisen ja vielä illalla teatterissa taputukset, Suosalo virnistää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. 6

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    7. 7

      IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

    8. 8

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    9. 9

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    10. 10

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. Näytä lisää