Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Suru-uutinen mursi W.A.S.P.:n Blackie Lawlessin - itki lavalla

W.A.S.P.-yhtyeen voimahahmo Blackie Lawless murtui kyyneliin Hollannissa. Bändi soitti viime perjantaina 3. marraskuuta Tilburgissa.
Blackie Lawless oli saanut muutama tunti ennen Tilburgin-keikkaansa kuulla veljensä Cliffordin kuolleen. 

"Olimme soittamassa Tilburgissa ja sain sisareltani puhelun kello 18, että veljeni on kuollut", laulaja kertoo blogissaan.

Isoveljeään Lawless kuvailee suunnannäyttäjäkseen, jolta hän sai tärkeitä neuvoja.

"Lapsena ihailin häntä enemmän kuin ketään muuta maailmassa."

"Tämä show oli vaikein, mitä olen elämässäni joutunut tekemään."

W.A.S.P.:n Crimson Idol -klassikkoalbumi kertoo fiktionaalisen rocktähden Jonathan Steelin elämästä.

"Kun katsoin screeneihin Crimson Idolin loppuvaiheessa ja näin, kuinka Jonathania laitettiin sänkyyn, en voinut enää pidätellä tunteitani. Kävelin lavan sivustalle ja itkin."

Lawlessin mukaan läheisen kuolema vertautuu eri elämänvaiheiden päättymiseen.

Vanhempien kuolema edustaa menneisyytemme loppua, puolison taas nykyisyyden loppua, lapsen puolestaan tulevaisuuden loppua.

"Veljen kuolema edustaa minulle menneisyyden ja nykyisyyden loppua. Osa lapsuuttani on nyt poissa, kuten myös osa nykyisyyttänikin."

W.A.S.P. on parhaillaan 30-vuotisjuhlakiertueellaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    6. 6

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Poliisi julkaisi lohduttoman videon Kolumbian lentoturman selviytyjästä onnettomuuspaikalta

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    6. 6

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    6. Näytä lisää