Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Stig kituuttelee pienillä tuloilla, Jukka Poika tienaa leveästi

Humoristisesta räpistään tunnettu Stig (entinen Stig Dogg, oikealta nimeltään Pasi Siitonen) ei ole vielä päässyt rikastumaan musiikin tekemisellä.
Verotietojen mukaan Stig ansaitsi viime vuonna vaivaiset 15 600 euroa.

Hiphopin kliseillä leikittelevän artistin tulot jäivät kauas monen muun suositun muusikon tuloista. Esimerkiksi Jukka Poika tienasi viime vuonna yli 100 000 euroa. Räppäri Cheekin tulot taas olivat runsaat 140 000 euroa.

Stigin tuloihin lienee tullut kuitenkin tämän vuoden aikana parannusta. Kiireisen vuoden aikana Stig on osallistunut muun muassa Uuden musiikin kilpailuun Laululeija-hitillään. Paikka Euroviisuissa ei auennut, mutta Stig pääsi kisassa kolmen parhaan joukkoon. Samalla vaihtui tyyli akustisempaan juurimusiikkiin.

Tänä vuonna Stigiltä on ilmestynyt myös levy Puumaa mä metsästän, joka oli Suomen virallisella listalla parhaimmillaan sijalla 17.

Ennen jättäytymistään täysipainoisesti musiikkiuralle Stig työskenteli metrosiivoojana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    5. 5

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    6. 6

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    7. 7

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    5. 5

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    6. Näytä lisää