Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Ristomatti Ratia ei nähnyt lastaan 15 vuoteen!

Ristomatti Ratian lämpimimmät isyysmuistot sijoittuvat 1970-luvulle. Silloin hän kasvatti toisen vaimonsa Kristiinan (o.s. Kankaanpää) kanssa kasvatti kolme tytärtään Yhdysvaltojen Connecticutissa. Aikaa, jolloin
Kiira, Anastasia ja Natasha olivat pieniä, Ristomatti kuvailee onnelliseksi perhe-elämäksi.

- Olen miettinyt, että varmasti maailmasta löytyy mallikkaampia isiä kuin minä. Mutta silloin Amerikan aikoina tyttäret saivat paljon huomiota. Asuimme kaikki samassa kodissa ja olimme paljon yhdessä, kuin oikea perhe.

Perheidylli särkyi vuonna 1983, kun Kristiina ja Ristomatti erosivat. Ristomatti muutti pian eron jälkeen New Yorkiin, mutta päätti lopulta palata Suomeen.

- En enää viihtynyt Amerikassa. Se oli surullista aikaa, olin yksinäinen ja halusin kotiin, hän kertoo.

Samalla myös välit teini-ikäisiin tyttäriin katkesivat. Päällimmäisenä syynä oli etäisyys.

- Yhteydenpito tarkoitti muutamia puhelinsoittoja, silloin tällöin korttia. Ei se siitä johtunut, että ei olisi ollut rahaa lentolippuihin. Lähinnä syynä oli se fyysinen etäisyys. Aikaeron vuoksi puhelimessa puhuminen oli hankalaa, kun koko ajan piti vahtia kelloa, Ristomatti selittää.

Sisustussuunnittelijana New Yorkissa työskentelevä Anastasia Ratia, 34, ymmärtää, mitä isä tarkoittaa. Kun perhe on levinnyt ympäri maailmaa, yhteydenpito ei tapahdu itsestään.

- Koko perheeni asuu ympäri maailmaa. Yhteydenpitoon on todella panostettava, muuten aika rientää ohi liian nopeasti, hän toteaa.

Isän ja tytärten välit lämpenivät uudestaan vasta vuonna 2007, kun Ratia matkusti Los Angelesiin Anastasian häihin. Mukana olivat tietenkin myös muut tyttäret.

- Olin vähän aiemmin käynyt sattumalta työn puolesta Chicagossa ja tavannut siellä asuvan Kiiran, joka työskentelee dna-rakenteiden tutkijana. Juuri ennen häitä kävin myös Panamassa, jossa Natasha asuu, hän kertoo.

Vaikka menetetyt vuodet kaduttavat, Anastasia Ratia on iloinen siitä, että on löytänyt isänsä uudestaan. Hän ymmärtää nyt paremmin myös yhteydenpidon tärkeyden.

- Olen niin onnellinen, että olemme saaneet mahdollisuuden rakentaa suhteemme uudestaan. Nyt varaamme kaikki aikaa puhumiseen, meilaamiseen ja matkustamiseen. Perhe on erittäin tärkeä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    6. 6

      Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

    7. 7

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    8. 8

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    6. Näytä lisää