Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Jonne Aaron käytti pahimmillaan 10 000 euroa alkoholiin parissa kuukaudessa

Jonne Aaron kertoi Ilta-Sanomille traagisen elämäntarinansa.
Repaleisen kodin kasvatti, Vain elämää -ohjelmasta kansan suosikiksi noussut  Jonne Aaron aloitti jo pienenä pahat tavat.

- Tupakoinnin aloitin toisella luokalla. Tykkäsin pyöriä vanhempien poikien kanssa, ja heiltä senkin opin.

- Neljännellä luokalla vedin ensimmäiset kännit. Lintsasin kaverin kanssa koulusta, varastimme häkkikellarista vanhemman kaverin kiljusatsin ja vedimme sitä shottilaseista. Sitten tuli aika hassu olo, Jonne muistelee.

Mitä vanhemmaksi Jonne tuli, sitä säännöllisemmäksi alkoholinkäyttö muuttui.

- Yläasteella ryyppäsimme joka viikonloppu puistoissa ja kotibileissä, Jonne kertoo.

Suhde alkoholiin pysyi Jonnen mukaan kontrollissa aikuisikään saakka, mutta hän myöntää sukeltaneensa muutamaan otteeseen vuosien aikana syvälle pullon syövereihin.

- Viimeksi niin kävi vuosi sitten - sen jälkeen, kun hän oli eronnut pitkäaikaisesta tyttöystävästään. Viina vei miestä taas, mikä johti lopulta burnoutiin.

- Viime syksynä meni lujaa ennen umpilisäkeleikkausta. Mikä laulaen tuli, se juoden meni. Käytin parissa kuukaudessa 10 000 euroa viinaan, kun mä vähän nautiskelin. Kaikki ajatukset pyörivät alkoholin ympärillä, Jonne muistelee.

- Muistan yhden epätoivon hetken, kun putosin yhtäkkiä vessan lattialle ja itkin vain lattialla maaten. Kun heräsin siitä, päätin, että nyt saa riittää.

Viimevuotisen romahduksensa jälkeen hän on parantanut elintapojaan, ja korkki on pysynyt aiempaa paremmin kiinni.

- Nykyään juon aika kontrolloidusti ja keskityn nautiskelemaan. En ole enää alkoholisti, pikemminkin tuurijuoppo, vaikka sekin toki kuulostaa pahalta. Välit alkoholiin ovat nyt siis lämpimät. Alkoholi on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Jonne Aaron myöntää, että matkalla rocktähdeksi myös huumeita on ollut tarjolla alituisesti, mutta hän on vältellyt eteen tuotuja houkutuksia.

- Niitä on miltei joka puolella. Esimerkiksi ollessamme kiertueella
Japanissa eteen tuotiin runsaasti vahvojakin huumeita, Jonne sanoo.
Olen kuitenkin tehnyt diilin itseni kanssa, että jos saan tehdä työkseni musiikkia, en sekoita päätäni huumeilla. Ja mulla on aina ollut aika vahva järjen ääni, etten ole mennyt kaikkein syvimpään käärmeenpesään. Mulle alkoholi on vanhin voitehista.

Jonne sanoo kuitenkin nähneensä lähipiirissään runsaasti huolestuttavia reittivalintoja kovien huumeiden parissa.

- Jokainen tekee itse omat valintansa, mutta on sitä ollut kurja seurata sivusta, hän sanoo.

Ota kantaa

Juotko liikaa

Kyllä 23% En 52% Juon läheisteni mielestä, itse olen eri mieltä 9% Olen kärsinyt läheisteni juomisesta 16%
Ääniä yhteensä 14134

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    3. 3

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    4. 4

      Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

    5. 5

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    6. 6

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    7. 7

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    8. 8

      Björgeniltä yllättävä kommentti Ylen lähetyksessä: ”Mietin, onko kisaan lähdössä mitään järkeä”

    9. 9

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    10. 10

      Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    3. 3

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    4. 4

      Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

    5. 5

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    6. Näytä lisää