Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Suomalaista tieteisromaania ylistetään ulkomailla

Esikoiskirjailija Emmi Itärannan teoksen julkaisuoikeudet on myyty jo Isoon-Britanniaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan.
Emmi Itärannan palkitun esikoisteoksen Teemestarin kirja (Teos) maailmanlaajuiset englanninkieliset julkaisuoikeudet on myyty HarperCollins-kustantamolle.
Itärannan romaani julkaistaan keväällä 2014 Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa.

HarperCollins/Voyagerin kustannusjohtaja Emma Coode hehkuttaa kirjaa ja povaa siitä menestystä.

-On erittäin harvinaista, että saan luettavakseni näin vahvan ja voimallisen esikoisteoksen kuin Teemestarin kirja (Memory of Water). Emmin romaania oli mahdotonta laskea käsistään.

Teemestarin kirja on voittanut Kustannusosakeyhtiö Teoksen fantasia- ja scifikirjallisuuskilpailun. Itärannalle on myönnetty myös Kalevi Jäntin palkinto.

Ilta-Sanomien arvostelun mukaan kyseessä on mielenkiintoinen esikoisteos. Kirja kertoo pelottavan kuvauksen mahdollisesta tulevaisuudestamme.

-Tästä esikoiskirjailijasta tullaan varmasti vielä kuulemaan, sillä hänen kynänsä jälki soljuu kauniisti ja hänen aihevalintansa on viiltävän ajankohtainen. Vaikka aihe on ahdistava ja siinä voi halutessaan nähdä nykyisen elämäntapamme seuraukset, on kirjassa jotain lohdullista: sympatia ja välittäminen eivät katoa niin kauan kuin ihmisiä on olemassa, IS kirjoitti helmikuussa 2012.

Teemestarin kirjan maailmanlaajuiset englanninkieliset julkaisuoikeudet ostanut HarperCollins hankki samalla sopimuksella englanninkieliset oikeudet myös Emmi Itärannan tulevaan teokseen.

Emmi Itärannan esikoisteoksen Teemestarin kirja julkaisuoikeudet on myyty lisäksi Saksaan DTV/Reihe Hanserille ja Tšekkiin Albatros-kustantamolle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää ensimmäisen kappaleen nelikon viimeisenä

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    4. 4

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    9. 9

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    10. 10

      Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää ensimmäisen kappaleen nelikon viimeisenä

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    4. 4

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. Näytä lisää