Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Anu Sinisalo nappasi tv-roolin Ruotsista

TV-LEHTI
Pieni rooli Arne Dahl -jännityssarjassa poiki toisen vähän isomman.
Anu Sinisalo näytteli Anja Söderstedtin roolin Fem-kanavalla juuri nähdyissä Arne Dahl -trillerisarjan jaksoissa Eurooppa Blues ja Maan alla. Osa oli pieni mutta näkyvä.

Anu sai roolin, koska tuotantoyhtiössä työskentelee suomalainen nainen, jolta kysyttiin sopivaa hahmoa suomalaisen Anjan osaan. Anu pyydettiin koekuvauksiin, ja hän sai roolin.

- Olin todella onnekas ja kiitollinen siitä. Ruotsissa oli todella kiva käydä tekemässä töitä. Kuvausryhmä otti minut erittäin lämpimästi vastaan ja toivotti tervetulleeksi. Mukaan oli hyvä ja helppo mennä, Anu kertoo.

Viime keväänä Anu kävi kuvaamassa samalle tuotantoryhmälle ja ohjaajille toisen dekkarin Murha Sandhamnissa, jossa hänellä on isompi rooli. Kolmiosainen jännityssarja on jatkoa sarjan toiselle kaudelle, joka alkaa Fem-kanavalla tiistaina. Kolmas kausi, jossa Anukin näyttelee, esitetään yhtä aikaa Ruotsin ja Suomen televisioissa ensi vuoden puolella.

Suomenkielinen Anu on käynyt ruotsinkielisen koulun, vaikka ei olekaan suomenruotsalainen. Ihan leikiten ruotsiksi näytteleminen ei silti onnistunut.

- Kieli aiheutti minulle haasteita näyttelemiseen. Oli hyvin vaikea ymmärtää Skånen murretta tai tanskalaisten puhetta. Kun näyttelijät alkoivat improvisoida, saatoin kesken kaiken pudota kärryiltä onnellisen autuaasti, Anu nauraa.

Lue lisää uudesta Tv-lehdestä!

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:

  • Pirunpellon uudet jaksot alkavat!
  • Solsidanin Ove tähdittää Ruotsin Konttori-sarjaa.
  • Tähtihaastattelussa Sigourney Weaver.
  • Joulun parhaat tv-aiheiset lahjavinkit.
  • Aina yli 50 arviota, 61 kanavan ohjelmatiedot ja kahdeksan sivun muhkea ristikkoextra!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    6. 6

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    7. 7

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    8. 8

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    6. Näytä lisää