Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Tiesitkö? Kuka Hollywood-tähti viruu yhä vankilassa?

Tiesitkö, kuka Hollywood-tähti on virunut kohta kaksi vuotta vankilassa eikä pääse sieltä ennen kesää 2013?
Muun muassa Demoliton Man-, Mustat donkkaa tykimmin -, Junakytät-, 7 Seconds - ja Blade-rooleistaan tunnettu Wesley Snipes juhli elokuussa 50-vuotissynttäreitään Pennsylvaniassa liittovaltion vankilassa.

Snipes sai kolmen vuoden tuomion veropetoksesta ja aloitti istumisen kiven sisällä joulukuussa 2010.

48-vuotias näyttelijä ei ollut jättänyt veroilmoitustaan vuosina 1999, 2000 ja 2001. Syyttäjän mukaan Snipes oli tienannut vuoden 1999 jälkeen yhteensä 40 miljoonaa dollaria, mutta ei ollut tehnyt niistä veroilmoituksia eikä maksanut veroja. Näyttelijä puolustautui ilmoittamalla olevansa "maailmankansalainen", eikä Yhdysvalloilla siten ollut tähden mukaan oikeutta verottaa häntä. Hän vakuutti syyttömyyttään koko ajan oikeudessa.

Snipes istuu noin 290 vangin kanssa McKeaonin vankilassa, joka tunnetaan myös nimellä Club Fed. Hänen vankinumeronsa on 43355-018.

Snipesin kanssa Mo' Better Blues ja Viidakkokuume-leffat tehnyt ohjaaja Spike Lee vieraili viime keväänä näyttelijän luona. Lee antoi ymmärtää twiiteissään hänen ja Snipesin suunnittelevan yhteistyötä jälleen, kunhan mies vapautuu vankilasta.

"Kävin eilen Pennsylvaniassa ja vietin kaksi hauskaa tuntia kaverini Wesley Snipesin kanssa. Herra Snipes on hyvässä kunnossa - henkisesti ja fyysisesti. Me nauroimme ja vitsailimme koko ajan. Hän sanoi, että on valmis käytettäväksi päästyään pois", Lee twiittasi.

Hän myös kehotti faneja lähettämään kirjeitä tähdelle, koska "ne merkitsisivät hänelle niin paljon".

Snipesin päässee pois vankilasta heinäkuun 19. päivä 2013.

Viiden lapsen isä suri ennen vankila-aikaansa sitä, että joutuu niin kauaksi aikaa eroon perheestään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    10. 10

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. Näytä lisää